Koko prosentin voimalla

Oletko joskus kuunnellut jotakuta puhujaa, josta et pidä aiempien kokemustesi perusteella pätkääkään? Sellaisen puhujan sanomasta ei paljoa myöhemmin muista, vai kuinka? Entä oletko ohikiitävän hetken ajan harkinnut kokeilevasi jotain uutta ja ihmeellistä, mutta päätynyt samantien toteamaan, että vanhassa vara parempi?

Todennäköisesti vastaus molempiin kysymyksiin on – myös sinun kohdallasi – kyllä.

Minulla oli ilo kuulla viime viikolla Sataman Näkökulmia-seminaarissa useampaakin ajatukset herättävää puhujaa. Alun kysymykseni kumpusivat professori Kirsti Lonkan esityksestä, jossa hänen yksi pääteeseistään oli, että ihminen oppii 99 prosenttisesti vanhojen uskomustensa pohjalta. Aistimiselle, uuden avoimelle vastaanottamiselle jää tilaa näin ollen vain yksi prosentti. Vaikka tämä tuntuu hurjalta väitteeltä, sopii se hyvin arkikokemukseeni. Voin siis uskoa sen todeksi, kun olen nähnyt sen toimivan käytännössä.

Meidän uudistuksia suunnittelevien ja tekevien on kuitenkin hyvä muistaa, että työmme on melko turhaa, mikäli irrotamme ihmisen ja inhimillisen käytöksen ajattelustamme. Koelaboratorio-olosuhteissa moni uudistus ja teoria näyttää hyvältä; sen pilaavat ainoastaan koeympäristöön tuodut ihmiset, jotka eivät käyttäydykään toivomallamme tavalla, vaan niin kuin ennenkin. Tai hitaasti uuteen taipuen.

SDP:n uudistustyössä olen innon ja pelon sekaisin tuntein seurannut joidenkin menijöiden vauhtia. Intoa minussa herättää suuri tekijöiden ja verkostojen joukko, joka nyt on noussut pintaan ja riemumielin määrittää uutta uljasta sosialidemokratiaa. Pelkoa minussa herättää sen tosiasian unohtaminen, että valtaosa kannattajistamme edelleen on ollut melko tyytyväistä siihen, mitä olemme tehneet ja saaneet aikaan.

En kuitenkaan usko, että intomielisimpien uudistajienkaan halu olisi uudistaa SDP:tä niin, että sitä kolme tai kolmekymmentä vuotta tukeneet ja omassa elämässään toteuttaneet karisevat kärryiltä mahdollisimman pian. (Tässä haluan painottaa, että sana "into" on minun mielestäni yksi positiivisimpia suomen kielen sanoja.) Olen myös huomannut, että ns. "vanha kaarti" on halukkaasti antanut tilaa uusille ajatuksille ja tekijöille, eikä niitä ole pyritty torppaamaan sillä perusteella, että "näin ei ole ennenkään tehty". (Tässä myönnän, että aina on poikkeuksia.)

Eiköhän siis pidetä huolta siitä, että kaveria ei edelleenkään jätetä. Olipa hän sitten hyvin verkostoitunut uudistaja tai jäsenmaksunsa kekoon kantava maan hiljainen. Molempia tarvitaan. Muutos on tervetullut ja tarpeen, mutta tehdään se yhdessä, eikä toinen toistamme pois tönien.

Reijo Paananen, NUS ry:n hallituksen jäsen

Mennään ja vallataan verkko!

Erityisesti presidentin vaaleissa vuonna 2006 oli nähtävillä, että demarit ja demareita symppaavat olivat pihalla internetin verkkokeskusteluista kuin se kuuluisa lumiukko (ja tämä vertaus ei tarkoita kaipuuta talveen, erityisesti näin keskikesällä kirjoittaessani!). Vaalityön vetäjät saivat jatkuvasti tietoa eri foorumeilla käytävistä keskusteluista, joihin reagointi keskitetysti kuitenkin oli mahdotonta. Eikä edes Tarja Halosen suuressa kannattajajoukossa ollut riittävästi osaamista, voimaa tai halua puuttua jokaiseen risahdukseen, joka netissä julkaistiin.

(Surullisimpia esimerkkejä lienee kokoomuslaiseksi poliitikonaluksi tunnistettu henkilö, joka omin silmin väitti lukeneensa ukkinsa hänelle jättämästä Tiedonantajasta, kuinka Tarja Halonen vuonna 1975 kannatti Hakaniemen torilla pitämässään vappupuheessa Suomen yhdistämistä Neuvostoliittoon. Myöhemmin keskustelun edetessä samainen kertoja joutui myöntämään, ettei hän ollutkaan itse nähnyt kyseistä artikkelia, eikä tosiasiassa lehteäkään ollut olemassa. Jatkoipahan vain vaalien aikaiseksi ajankuluksi muualla liikkeelle laitettua, täysin perätöntä tarinaa.)

Vuoden 2007 eduskuntavaaleihin valmistauduttaessa verkkokeskusteluihin kiinnitettiin uudenlaista huomiota. Käytiin ihmisten kanssa läpi erilaisten keskustelufoorumeiden ja blogien olemusta ja käyttötarkoitusta. Ajatuksena oli, että mennään ja vallataan verkko osallistumalla kaikkiin mahdollisiin keskusteluihin.

Ja kuinkas sitten kävikään? Ehkä Helsingin Sanomien Unto Hämäläisen lakoninen toteamus kertoo tästä riittävän: nettimaailmassa demareista puhuttiin, mutta demarit eivät puhuneet.

Verkkomaailma on jo määritelmänsä mukaisesti mahdoton hanskattava, liian epämääräinen hallittavaksi. Jos keskustelun sävy jollain foorumilla kääntyy minun tavoitteitani vastaan, voin aina perustaa uuden ja jatkaa oman totuuteni levittämistä. Uskonkin, että NUS:n kannattaa edistää toisenlaista strategiaa avoimen keskustelun edistämisessä.

Mielestäni keskustelu pitää palauttaa työväentalolle. Erotuksena siihen aiempaan, lähes satavuotiseen malliin on, että työväentalo sijoitetaan verkkoon. Ajatus ei ole minun, mutta se ei estä minua edistämästä sitä.

Miksi jatkaisimme läkähdyttävää juoksuamme erilaisten höpöhöpökirjoitusten perässä ympäri verkkoa, kun voimme luoda yhteisen paikan niille, jotka haluavat oikeasti vaihtaa ajatuksia ja kehittää demaritoimintaa? Miksi antaisimme muiden määrittää, mihin päättömiin väitteisiin milloinkin täytyy vastata, kun voimme käyttää energiamme juuri siihen, mikä meitä kiinnostaa?

Saksan edelllisten valtiopäivävaalien (Bundestag) alla demarit tarjosivat mahdollisuuden kirjoittaa blogeja tiettyyn paikkaan. Kirjoittajista löytyi kokeneita kehäkettuja, opintotuen puolesta taistelijoita, pankkivirkailijoita, metallimiehiä, kotiäitejä, maahanmuuttajia, filosofeja… siis juuri sitä samaa porukkaa, josta puolueen jäsen- ja äänestäjäkunta koostuu. Meillekin perustettiin viime eduskuntavaalien alla nettisivusto www.tyovaentalo.fi. Sielläkin on tarkoitus käydä keskusteluita niistä asioista, jotka ihmisiä askarruttavat.

Itse ainakin toimin sen puolesta, että NUS – puolueosastoksi päästyään – kannustaa SDP:tä tällaisen keskustelufoorumin aikaansaamiseen. Uusien tietoteknisten järjestelmien myötä sen pitäisi olla jälleen mahdollista ilman, että muutama ammattimainen keskustelunpilaaja pääsee kaatamaan koko taloa.

Ei siis turhaan yritetä vallata verkkoa, vaan nurkataan siitä oma, edistyksellinen osamme.

Reijo Paananen, NUS ry:n hallituksen jäsen