keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Vaikuttamista, debatointia ja viihtymistä

Poliittinen liike on jäsentensä näköinen. Uudet jäsenet tuovat mukanaan uutta ajattelua, ideoita, innovaatioita ja ajalle ominaista toimintaa. Tuloksena on uudistunut dynamiikka ja toimintakulttuuri, mikä kanavoituu koko puolueen politiikkaan. Samalla puolueen ilme ja julkisuuskuva muuttuvat, mikä lisää kiinnostusta lähteä toimintaan mukaan.

Yhdistykset ovat jäsenhankinnan ja puoluetoiminnan kulmakiviä. Jolleivät ne ole aktiivisia, avoimia, osallistavia ja toimintamuodoiltaan rikkaita, ei puolue kokonaisuutenakaan voi uudistua. Nyt tilanne on usein se, että yhdistysten jäsenrakenteessa on 30- ja 40-vuotiaiden aukko, mikä ei voi olla vaikuttamatta puolueen tilaan kokonaisuutena. Toimintaa on pyöritetty vuosien, jopa vuosikymmenten ajan samalla joukolla, joka on vähitellen vanhenemassa. Ydinkysymys onkin, miten uutta joukkoa saadaan mukaan toimintaan, jotta vääristynyt ikärakenne korjautuu ja toimintaan saadaan uudenlaista meininkiä?

Itse liityin puolueeseen vähän ennen kolmenkympin rajapyykkiä. Syynä oli kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, ja SDP:llä oli mielestäni parhaiten omiani vastaavat arvot ja poliittiset kannat. Lisäksi ajattelin ylipäänsä poliittisessa toiminnassa olevan sisäänrakennettuna ajatuksen vapaasta mielipiteiden vaihdosta. Poliittisessa puolueessa ihmisten oletetaan olevan jotain mieltä, se hyväksytään ja sitä jopa vaaditaan. Poliittiset sisällöt ja kannat eivät kehity ilman avointa mielipiteiden vaihtoa, debattia ja väittelyä, jolle suuressa puolueessa on tilaa.

Toinen tärkeä seikka oli, että satuin tapaamaan oikeat ihmiset oikeassa paikassa siinä vaiheessa, kun lähdin katsomaan, mitä puolueella olisi tarjota. Tämä ei ole itsestään selvyys. Jos olisin sattunut yhdistykseen, jossa oman ikäistäni sosiaalista tarttumapintaa ei olisi ollut (kuten asianlaita usein on), en olisi kokenut puoluetoimintaa sosiaalisesti mielekkääksi. Kokeilu olisi tyssännyt heti alkuunsa.

Poliittisen toiminnan pitää siis tarjota yhtäältä vaikutusmahdollisuuksia ja toisaalta olla sosiaalisesti mielekästä. Ihmiset lähtevät mukaan, jos nämä kaksi asiaa täydentävät toisiaan.

NUS ry rakentuu näiden kahden periaatteen varaan. Yhdistys pystyy mielestäni tarjoamaan edellä mainitsemiani asioita: vaikutuskanavan, sisällöllistä avointa ja rikasta keskustelua sekä sosiaalisesti mielekästä toimintaa. Voin sanoa, etten ole yhdistystoiminnassa kokenut samanlaisia elämyksiä kuin parin viime kuukauden aikana NUS ry:ssä. Tämä aika on osoittanut minulle, että varsinkin oman ikäiselleni joukolle tällaisen yhdistyksen tarve oli jo huutava. Voin suositella liittymistä kelle tahansa.

Mika Häkkinen, NUS ry:n hallituksen jäsen

P.S. kuten näkyy, on NUS äärimmäisen kansainvälinen järjestö, kun jäsenet kiertävät maailmaa ja kommentoivat kuka mistäkin. Itse olen onnellisesti Savossa poikain kanssa roadtripillä. Ensimmäisestä kesästä Suomessa kuuteen vuoteen täytyy ottaa kaikki irti. Tänään valloitetaan Kuopio...

Ei kommentteja: