Keskustelu yhdistyksen konkreettisista puoluekokousaloitteista jatkuu. Eli tavoite olisi, että aiempien keskusteluiden pohjalta laitetaan tehdyt esitykset kommentoitavaksi. Mikäli Nuorsosialidemokraattien jäsenten enemmistö ei vastusta niitä, niin sitten aloite jätettään virallisten nimenkirjoittajien toimeista.
Halutessasi voit laittaa mielipiteesei myös sähköpostilla nuorsosialidemokraatit@welho.com tai ismo.kainulainen@kooviis.fi.
Toivottavaa olisi, että NUS ry:n jäsenet vastaisivat blogipalstan kommenttiosioon omalla nimellä esim. kommentin lopuksi.
Voit myös tehdä aloitteen itse suoraankin tai sitten myöskin aloitteen NUS
ry:n aloitteeksi ylläoleviin s-postiosoitteisiin tai tänne kommenttiosioon.
Ismo Kainulainen, Nuorsosialidemokraatit NUS RY:n puheenjohtaja
TÄSSÄPÄ ALLA ON SITTEN TOINEN ALOITE.
Nuorsosialidemokraatit NUS ry:n aloite
SDP:n puoluekokoukselle
Piirikokouksia kehitettävä jäsenistölle avoimina
Nykyisellään piirikokousten luonne vaihtelee runsaasti. Joissakin piirijärjestöissä niihin kokoontuu hyvin puolueväkeä, joissakin piireissä osallistumisaste on heikko. Kun piirikokousedustajat valitaan osastoittain käy usein myös niin, että samat henkilöt jatkavat ikään kuin rutiininomaisesti piirikokouksissa vuodesta tai jopa vuosikymmenestä toiseen.
Piirikokousten luonne muistuttaa usein hallinnollista kokousta, jossa ei ole tietoakaan kansanjuhlasta. Kokouksissa pidetään puoluehallituksen edustajan puheenvuoro, sitä ennen yleensä muutama tervehdyspuheenvuoro, jonka jälkeen käydään yleiskeskustelu, hyväksytään julkilausuma, suoritetaan henkilövalinnat ja lähdetään takaisin kotiin. Parhaimmissa tapauksissa kokouksen yhteydessä järjestetään seminaari ja sitä saattaa seuraajina tulla katsomaan osa puolueen jäsenistöä.
Piirikokoukset ovat puolueen paikallisen ja alueellisen toiminnan kehittämiselle suuri mahdollisuus. Pitkien välimatkojen vuoksi esimerkiksi Lapin piirijärjestössä on pidetty yllä kokousten kaksipäiväisyyttä ja niiden yhteydessä tarjoutuu mahdollisuus vapaamuotoisempaan yhdessäoloon. Kaksipäiväisyyden ei sinänsä tarvitsisi olla tavoittelemisen arvoinen asia, mutta yhteisöllisyyden vahvistamisen kylläkin.
Nuorsosialidemokraatit NUS ry esittää SDP:n sääntöjen muuttamista jo Hämeenlinnan puoluekokouksessa siten, että:
Kaikilla piirin alueella asuvilla puolueen jäsenillä olisi jatkossa piirikokouksissa puhe-, esitys- ja läsnäolo-oikeus.
Piirikokouksista kehitettäisiin aitoja jäsentapaamisia, joissa käytäisiin kunnon debattia, joissa olisi nykyistä enemmän kansanjuhlan tuntua ja joissa jäsenet voisivat vapaammin viettää aikaa toistensa parissa.
keskiviikko 31. lokakuuta 2007
tiistai 30. lokakuuta 2007
Tulevaisuuden demari
Wau, minut on kutsuttu puoluesihteerin vetämään työryhmään, joka pohtii SDP:n järjestöllistä uudistamista. Ja minua jännittää taas. Olen lukenut aineiston huolellisesti sekä tehnyt muistiinpanoja ja huomioita. Minua kuitenkin mietityttää, kuinka avointa, uudistusmielistä ja ennakkoluulotonta työskentely tulee olemaan. Julkisuudessa on jo esitetty selkeitä aloitteita ja minua pelottaakin, että jäämme kiinni niihin, emmekä uskalla etsiä uusia, erilaisia vaihtoehtoja. Aineisto muuten on ollut erittäin mielenkiintoista ja antoisimpana pidin Sanna Vallisen selvitystä sosialidemokraattisesta järjestöperheestä. Mutta yhtä näkökulmaa jäin kaipaamaan, nimittäin analyysiä tai kuvausta tulevaisuuden sosialidemokraatista - Millainen on tuleva äänestäjä tai puolueen jäsen?
Järjestötoiminnan asiantuntija, tohtori Juha Heikkala on tutkinut järjestötoiminnan haasteita ja hän kiteyttää ne seuraavasti:
1. Yhteisöllisyys ei ole loppu, mutta yhteisöt ovat pirstoutuneet ja näiden rinnalle on tullut virtuaalisia yhteisöjä. Ihmiset tarvitsevat yksilöllistä tilaa, mutta samalla osallistuvat erilaisiin yhteisöihin.
2. Yksilöllistyminen tarkoittaa sitä, että osallistutaan omien henkilökohtaisten tarpeiden ja intressien pohjalta. Osallistutaan siis omilla ehdoilla itse valitsemissa yhteisöissä. Järjestöjen tulisi tuntea ihmisten tarpeet ja intressit ja tyydyttää ne ja antaa ihmisille huomiota.
3. Kulutusyhteiskunnassa myös järjestötoimintaa kulutetaan kuin mitä tahansa muuta palvelua ja järjestöistä siirrytään toisiin tarpeiden ja intressien mukaan. Projektit, verkostot, virtuaaliset yhteisöt ovat tärkeitä uusien osallistumisen ja järjestäytymisen muotojen etsinnässä.
4. Huomiotalous vaikuttaa järjestötoimintaan siten, että imagoilla ja brändeillä on suuri merkitys ja jos et ole mediassa, et ole olemassa. Itse asiassa imago on kaikki kaikessa, jonka tulee ilmaista iloa, ylpeyttä ja jännitystä. Toimintaa, ei hallintoa.
Ihmiset osallistuvat jatkossakin, mutta erilaisin ehdoin kuin ennen:
- Intressit ovat keskittyneet: Perinteisestä velvollisuudentuntoisesta jäsenestä on tullut omiin tarpeisiin ja intresseihin keskittynyt toimija.
- Sitoutuminen järjestöihin on löysää ja lyhytaikaista: En ole tässä järjestössä ikuisesti, minulla on myös muita intressejä. Ihmiset sitoutuvat, jos heidän tarpeensa tyydytetään.
- Antaminen ja saaminen: Jos annan jotain, mitä saan.
- Projektit: Alku ja loppu. Sovitetaan kalenteriin, urasuunnitelmiin…
- Materiaalisen hyvinvoinnin tavoittelemisesta siirrytään henkisen hyvinvoinnin tavoittelemiseen.
Mitä mieltä sinä ole? Miten huomioimme nämä trendit uudistustyössä? Anna kommenttisi!
Tanja Harjuniemi, NUS ry:n varapuheenjohtaja
Järjestötoiminnan asiantuntija, tohtori Juha Heikkala on tutkinut järjestötoiminnan haasteita ja hän kiteyttää ne seuraavasti:
1. Yhteisöllisyys ei ole loppu, mutta yhteisöt ovat pirstoutuneet ja näiden rinnalle on tullut virtuaalisia yhteisöjä. Ihmiset tarvitsevat yksilöllistä tilaa, mutta samalla osallistuvat erilaisiin yhteisöihin.
2. Yksilöllistyminen tarkoittaa sitä, että osallistutaan omien henkilökohtaisten tarpeiden ja intressien pohjalta. Osallistutaan siis omilla ehdoilla itse valitsemissa yhteisöissä. Järjestöjen tulisi tuntea ihmisten tarpeet ja intressit ja tyydyttää ne ja antaa ihmisille huomiota.
3. Kulutusyhteiskunnassa myös järjestötoimintaa kulutetaan kuin mitä tahansa muuta palvelua ja järjestöistä siirrytään toisiin tarpeiden ja intressien mukaan. Projektit, verkostot, virtuaaliset yhteisöt ovat tärkeitä uusien osallistumisen ja järjestäytymisen muotojen etsinnässä.
4. Huomiotalous vaikuttaa järjestötoimintaan siten, että imagoilla ja brändeillä on suuri merkitys ja jos et ole mediassa, et ole olemassa. Itse asiassa imago on kaikki kaikessa, jonka tulee ilmaista iloa, ylpeyttä ja jännitystä. Toimintaa, ei hallintoa.
Ihmiset osallistuvat jatkossakin, mutta erilaisin ehdoin kuin ennen:
- Intressit ovat keskittyneet: Perinteisestä velvollisuudentuntoisesta jäsenestä on tullut omiin tarpeisiin ja intresseihin keskittynyt toimija.
- Sitoutuminen järjestöihin on löysää ja lyhytaikaista: En ole tässä järjestössä ikuisesti, minulla on myös muita intressejä. Ihmiset sitoutuvat, jos heidän tarpeensa tyydytetään.
- Antaminen ja saaminen: Jos annan jotain, mitä saan.
- Projektit: Alku ja loppu. Sovitetaan kalenteriin, urasuunnitelmiin…
- Materiaalisen hyvinvoinnin tavoittelemisesta siirrytään henkisen hyvinvoinnin tavoittelemiseen.
Mitä mieltä sinä ole? Miten huomioimme nämä trendit uudistustyössä? Anna kommenttisi!
Tanja Harjuniemi, NUS ry:n varapuheenjohtaja
maanantai 29. lokakuuta 2007
Kuka arvaa mikä puolue?
Viime viikolla pidettiin puoluekokousta Ruotsin Gävlessä. Puheenjohtaja maalaili puolueensa tulevaisuuden näkymiä. Puolueen kasvu ei hänen mukaansa ole saavuttanut rajojaan, kunhan vain uudistumista jatketaan.
Puolue nosti työelämän kysymykset politiikan keskiöön ja määritteli itsensä "aikamme työväenpuolueeksi". Nyt on myös "hyvinvoinnin vuoro" ja veronalennukset saavat odottaa.
Kuka arvaa, mistä puolueesta on kyse?
Mika Häkkinen
NUS ry:n hallituksen jäsen
Puolue nosti työelämän kysymykset politiikan keskiöön ja määritteli itsensä "aikamme työväenpuolueeksi". Nyt on myös "hyvinvoinnin vuoro" ja veronalennukset saavat odottaa.
Kuka arvaa, mistä puolueesta on kyse?
Mika Häkkinen
NUS ry:n hallituksen jäsen
lauantai 27. lokakuuta 2007
NUS SPD:n puoluekokouksessa Hampurissa
NUS SPD:n puoluekokouksessa Hampurissa
SPD:n monituhatpäisessä puoluekokouksessa Hampurissa olisi ollut suuremmallekin joukolle suomalaisia sosialidemokraatteja paljon opittavaa. Järjestelyt olivat saksalaisen täsmälliset (ja massiiviset), mutta myös visuaalisesti erinomaiset. Mittakaava on toki toinen: Saksa on ainakin eurooppalainen suurvalta, Suomeen vertaaminen olisi ehkä helpompaa jonkin keskimääräistä pienemmän liittotasavallan kanssa.
Poliittisesti SPD elää tällä hetkellä liittokansleri Angela Merkelin varjossa. Hallituksen kaikki saavutukset näyttävät menevän kanslerin piikkiin, eivätkä alle 30 prosentin kannatuslukemat anna ainakaan vielä odottaa dramaattista käännöstä valtasuhteissa. Hallituskumppani CDU/CSU:lle viimeiset mielipidemittaukset näyttävät noin 40 prosentin kannatuslukemia. Kanslerikysymyksessä tilanne on vielä lohduttomampi. Peräti 45 prosenttia myös SPD:n kannattajista haluaisi nähdä Merkelin kanslerina myös seuraavien vaalien jälkeen, kun vasta uudelleenvalittu Kurt Beck saa 16 prosentin kannatuksen. Saksalaisten asiantuntijoiden mukaan onkin pikemminkin outoa, että CDU/CSU ei saa korkeampia kannatuslukemia Merkelin suosiosta huolimatta. Tässä on tietty analogia edellisten vaalien aikaan, jolloin silloisen kanslerin Gerhard Schröderin kansansuosio ei onnistunut vetämään SPD:n kannatusta viimeisten viikkojen kiristä huolimatta Unionin ohi.
SPD:tä on poliittisesti syönyt erityisesti entisen puheenjohtajan Oscar Lafontainen Die Linke, joka haastaa sosialidemokraatteja vasemmalta ja myös puolueen sisällä. Mielenkiintoisen arvion Die Linkestä esitti tapaamani suomalainen diplomaatti, joka vertasi SPD:n tilannetta sosialidemokraattien puoluehajaannukseen Suomessa. Toki SPD on omalla politiikallaankin avannut vasenta laitaansa. Schröderin keskustahakuinen politiikka ei tietenkään miellyttänyt puolueen vasemman laidan jäseniä ja äänestäjiä. Suurin syntitaakka SPD:llä on ollut kannettavana ns. Agenda 2010 – ohjelman sosiaaliturvan leikkauksista, vaikka Schröderin uudistuspolitiikan ansiot Saksan nousussa jälleen Euroopan talousveturiksi tunnustetaan myös omien joukoissa.
Eilen perjantaina Hampuriin kokoontunut puolueväki valitsi siis Beckin uudelleen puheenjohtajakseen huimalla 95,1 prosentin äänimäärällä. Rheinland-Pflazin ministeripresidentti sai äänestyksessä 483 ääntä 506:sta. Ensiarvioiden mukaan Beckin saama tuki jatkokaudelle oli riittävän vahva lopettaakseen samalla puoluetta ravistelleen voimakamppailun juuri Agenda 2010 toteuttamisesta Beckin ja työministeri Franz Münteferingin välillä.
Beckin johdolla puolue suunnannee poliittisesti enemmän vasemmalle, ”lähelle ihmistä”. Münteferingin johtamat schöderiläiset reformipolitiikot ovat kuitenkin edelleen vahvasti edustettuina Bundestagissa, mutta puolueessa he ovat vähemmistössä. Beckille puolue tulee ennen hallitusta. Kokousta perjantaina tervehtinyt Schröder asettui tukemaan Beckia sanoessaan, että Agenda 2010 ei ole maali, vaan instrumentti, joka on muunneltavissa. Schröder muistutti kuitenkin myös, että puolueen ohjelmatyön ja hallitustyön pitää pysyä lähellä toisiaan.
Perjantain kaksituntisessa puheessaan Beck painotti ympäristökysymysten lisäksi erityisesti sosiaalisia aineksia. Puolueen uusi slogan kuuluu Das soziale Deutschland – Sosiaalinen Saksa. Jokaisella ihmisellä on oikeus työhön, ja työn pitää olla hyvää ja ihmisarvoista. Terveys, koulutus ja sosiaaliturva ovat vapauden edellytyksiä. Saksa tarvitsee sosiaalivaltiota. Beckin mukaan näkemys sosiaalivaltiosta on yksi merkittävimmistä eroista SPD:n ja muiden poliittisten voimien välillä: Sosialidemokraateille sosiaalivaltio ei ole vapauden vihollinen, vaan se huolehtii yhtäläisistä elämänmahdollisuuksista kaikille ihmisille. Toinen puolueen slogan Gute Arbeit - Hyvä työ tarkoittaa sosialidemokraateille työtä, joka on palkkauksessa oikeudenmukainen, tarjoaa tunnustusta, ei tee sairaaksi, kehittää ominaisuuksia, takaa demokraattiset osallistumismahdollisuudet ja mahdollistaa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen.
Hallituskumppani CDU/CSU:ta Beck kritisoi ailahtelevuudesta ja poukkoilusta. Ilman SPD:tä hallituksessa, näyttäisi Saksa täysin toiselta. Beck myös muistutti 2005 vaalikamppailusta, jolloin Unioni hyökkäsi Schröderiä ja SPD:tä vastaan markkinaradikaaleilla teemoilla.
Puoluekokoukselle sunnuntaina hyväksyttäväksi tuleva uusi periaateohjelma Das Hamburg Programm vaatii voimakkaita panostuksia kestävän kehityksen turvaamiseksi. Ohjelman mukaan sosialidemokratian perusarvot vapaus, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus luovat edellytykset talouden ja ekologian vastakkainasettelun poistamiselle. Sosialidemokraateille nämä arvot muodostavat kokonaisuuden, eikä niitä voi asettaa keskenään vastakkain. Periaateohjelman johdannossa on määritelty sosialidemokratian tärkeimmät tavoitteet 21. vuosisadalle. Kokonaisuudessaan ohjelmaan voi tutustua SPD:n www-sivuilla osoitteessa www.spd.de.
Matti Hirvola
NUS:n sihteeri
Vastavalittu puheenjohtaja kyselee nuorsosialidemokraattien kuulumisia
SPD:n monituhatpäisessä puoluekokouksessa Hampurissa olisi ollut suuremmallekin joukolle suomalaisia sosialidemokraatteja paljon opittavaa. Järjestelyt olivat saksalaisen täsmälliset (ja massiiviset), mutta myös visuaalisesti erinomaiset. Mittakaava on toki toinen: Saksa on ainakin eurooppalainen suurvalta, Suomeen vertaaminen olisi ehkä helpompaa jonkin keskimääräistä pienemmän liittotasavallan kanssa.
Poliittisesti SPD elää tällä hetkellä liittokansleri Angela Merkelin varjossa. Hallituksen kaikki saavutukset näyttävät menevän kanslerin piikkiin, eivätkä alle 30 prosentin kannatuslukemat anna ainakaan vielä odottaa dramaattista käännöstä valtasuhteissa. Hallituskumppani CDU/CSU:lle viimeiset mielipidemittaukset näyttävät noin 40 prosentin kannatuslukemia. Kanslerikysymyksessä tilanne on vielä lohduttomampi. Peräti 45 prosenttia myös SPD:n kannattajista haluaisi nähdä Merkelin kanslerina myös seuraavien vaalien jälkeen, kun vasta uudelleenvalittu Kurt Beck saa 16 prosentin kannatuksen. Saksalaisten asiantuntijoiden mukaan onkin pikemminkin outoa, että CDU/CSU ei saa korkeampia kannatuslukemia Merkelin suosiosta huolimatta. Tässä on tietty analogia edellisten vaalien aikaan, jolloin silloisen kanslerin Gerhard Schröderin kansansuosio ei onnistunut vetämään SPD:n kannatusta viimeisten viikkojen kiristä huolimatta Unionin ohi.
SPD:tä on poliittisesti syönyt erityisesti entisen puheenjohtajan Oscar Lafontainen Die Linke, joka haastaa sosialidemokraatteja vasemmalta ja myös puolueen sisällä. Mielenkiintoisen arvion Die Linkestä esitti tapaamani suomalainen diplomaatti, joka vertasi SPD:n tilannetta sosialidemokraattien puoluehajaannukseen Suomessa. Toki SPD on omalla politiikallaankin avannut vasenta laitaansa. Schröderin keskustahakuinen politiikka ei tietenkään miellyttänyt puolueen vasemman laidan jäseniä ja äänestäjiä. Suurin syntitaakka SPD:llä on ollut kannettavana ns. Agenda 2010 – ohjelman sosiaaliturvan leikkauksista, vaikka Schröderin uudistuspolitiikan ansiot Saksan nousussa jälleen Euroopan talousveturiksi tunnustetaan myös omien joukoissa.
Eilen perjantaina Hampuriin kokoontunut puolueväki valitsi siis Beckin uudelleen puheenjohtajakseen huimalla 95,1 prosentin äänimäärällä. Rheinland-Pflazin ministeripresidentti sai äänestyksessä 483 ääntä 506:sta. Ensiarvioiden mukaan Beckin saama tuki jatkokaudelle oli riittävän vahva lopettaakseen samalla puoluetta ravistelleen voimakamppailun juuri Agenda 2010 toteuttamisesta Beckin ja työministeri Franz Münteferingin välillä.
Beckin johdolla puolue suunnannee poliittisesti enemmän vasemmalle, ”lähelle ihmistä”. Münteferingin johtamat schöderiläiset reformipolitiikot ovat kuitenkin edelleen vahvasti edustettuina Bundestagissa, mutta puolueessa he ovat vähemmistössä. Beckille puolue tulee ennen hallitusta. Kokousta perjantaina tervehtinyt Schröder asettui tukemaan Beckia sanoessaan, että Agenda 2010 ei ole maali, vaan instrumentti, joka on muunneltavissa. Schröder muistutti kuitenkin myös, että puolueen ohjelmatyön ja hallitustyön pitää pysyä lähellä toisiaan.
Perjantain kaksituntisessa puheessaan Beck painotti ympäristökysymysten lisäksi erityisesti sosiaalisia aineksia. Puolueen uusi slogan kuuluu Das soziale Deutschland – Sosiaalinen Saksa. Jokaisella ihmisellä on oikeus työhön, ja työn pitää olla hyvää ja ihmisarvoista. Terveys, koulutus ja sosiaaliturva ovat vapauden edellytyksiä. Saksa tarvitsee sosiaalivaltiota. Beckin mukaan näkemys sosiaalivaltiosta on yksi merkittävimmistä eroista SPD:n ja muiden poliittisten voimien välillä: Sosialidemokraateille sosiaalivaltio ei ole vapauden vihollinen, vaan se huolehtii yhtäläisistä elämänmahdollisuuksista kaikille ihmisille. Toinen puolueen slogan Gute Arbeit - Hyvä työ tarkoittaa sosialidemokraateille työtä, joka on palkkauksessa oikeudenmukainen, tarjoaa tunnustusta, ei tee sairaaksi, kehittää ominaisuuksia, takaa demokraattiset osallistumismahdollisuudet ja mahdollistaa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen.
Hallituskumppani CDU/CSU:ta Beck kritisoi ailahtelevuudesta ja poukkoilusta. Ilman SPD:tä hallituksessa, näyttäisi Saksa täysin toiselta. Beck myös muistutti 2005 vaalikamppailusta, jolloin Unioni hyökkäsi Schröderiä ja SPD:tä vastaan markkinaradikaaleilla teemoilla.
Puoluekokoukselle sunnuntaina hyväksyttäväksi tuleva uusi periaateohjelma Das Hamburg Programm vaatii voimakkaita panostuksia kestävän kehityksen turvaamiseksi. Ohjelman mukaan sosialidemokratian perusarvot vapaus, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus luovat edellytykset talouden ja ekologian vastakkainasettelun poistamiselle. Sosialidemokraateille nämä arvot muodostavat kokonaisuuden, eikä niitä voi asettaa keskenään vastakkain. Periaateohjelman johdannossa on määritelty sosialidemokratian tärkeimmät tavoitteet 21. vuosisadalle. Kokonaisuudessaan ohjelmaan voi tutustua SPD:n www-sivuilla osoitteessa www.spd.de.
Matti Hirvola
NUS:n sihteeri
Vastavalittu puheenjohtaja kyselee nuorsosialidemokraattien kuulumisia
maanantai 22. lokakuuta 2007
ALOITTEITA
Tästä päivästä alkaen on tarkoitus käydä keskustelua blogissa yhdistyksen konkreettisista puoluekokousaloitteista. Tavoite olisi, että aiempien keskusteluiden pohjalta laitetaan tehdyt esitykset kommentoitavaksi. Mikäli Nuorsosialidemokraattien jäsenten enemmistö ei vastusta niitä, niin sitten aloite jätettään virallisten nimenkirjoittajien toimeista.
Alustavasti aloitteita olisi tulossa vajaa kymmenkunta ja tarkoitus olisi, että pari aloitetta viikossa olisi kommentoitavana.
Halutessasi voit laittaa mielipiteesei myös sähköpostilla nuorsosialidemokraatit@welho.com tai ismo.kainulainen@kooviis.fi.
Toivottavaa olisi, että NUS ry:n jäsenet vastaisivat blogipalstan kommenttiosioon omalla nimellä esim. kommentin lopuksi.
Voit myös tehdä aloitteen itse suoraankin tai sitten myöskin aloitteen NUS
ry:n aloitteeksi ylläoleviin s-postiosoitteisiin tai tänne kommenttiosioon.
Ismo Kainulainen, Nuorsosialidemokraatit NUS RY:n puheenjohtaja
TÄSSÄPÄ ALLA ON SITTEN ENSIMMÄINEN ALOITE.
Nuorsosialidemokraatit NUS ry:n aloite
SDP:n puoluekokoukselle
Puoluekokouksen ja puoluevaltuuston rooleja kehitettävä
Sosialidemokraattinen Puolue on rakenteeltaan niin sanottu kiinteä liitto. Sääntöjensä mukaan jäsenet kuuluvat puolueosastoihin, osastot muodostavat kunnallis- ja piirijärjestöt, jotka puolestaan muodostavat puolueen. Päätöksentekojärjestelmä on sinänsä moniin puolueisiin nähden demokraattinen ja sääntöjä on aina tarpeen mukaan, yleensä sangen maltillisesti uudistettu.
Kokonaan toinen kysymys on, vastaavatko puolueen nykyiset säännöt, jotka kuitenkin vaikuttavat toimintakulttuuriin, nykyajan jäsenten ja erityisesti uusien jäsenten odotuksia puoluetoiminnasta. Antavatko ne mahdollisuuden riittävästi tulla mukaan toimintaan, vaikuttamiseen ja yhteisöllisyyden kokemiseen.
NUS ry:n mielestä SDP:stä tulee tehdä nykyistä hengittävämpi puolueyhteisö. Puolueen hallintokeskeisyyttä on rikottava ja vanhoja rakenteita tuuletettava. Nykyisen kaltainen, varsin pieni 350 edustajan puoluekokous sallii varsin harvalle jäsenelle koko elinaikanaan päästä mukaan puoluekokoukseen. Puoluekokousten järjestäminen joka kolmas vuosi on mielestämme hiukan liian pitkä aika ohjelmallisen työn päivittämiseen.
Puoluevaltuuston rooli on kehittämisyrityksistä huolimatta jäänyt varsin pieneksi, vaikka siellä voitaisiin käsitellä ja päivittää reaaliaikaisemmin monia sellaisia asiakysymyksiä, jotka nyt päätetään puoluekokouksessa joka kolmas vuosi, kolmen päivän aikana. Puoluekokouksen tiukat aikarajat (aloitteiden käsittelyyn aikaa itse kokouksessa todellisuudessa yksi ilta ja pari aamupäivän tuntia) johtavat siihen, ettei kokouksella ole todellisuudessa aikaa keskustella ja perehtyä riittävästi aloitteista, kannanotoista ja ohjelmista.
Nuorsosialidemokraatit NUS ry esittää SDP:n sääntöjen muuttamista jo Hämeenlinnan puoluekokouksessa siten, että:
Puoluekokousten kokoa kasvatetaan merkittävästi siten, että yhä useammalla jäsenellä on mahdollisuus osallistua kokouksiin.
Puoluekokouskausista tehdään kaksivuotisia, jotta ohjelmatyön tekeminen tapahtuisi nykyistä paremmin ajassa.
Osa puoluekokouksen nyt päättämistä ohjelmallisista asiakysymyksistä tulisi siirtää puoluevaltuustolle ja säätää osastoille ja yksittäisille jäsenille aloitteenteko-oikeus puoluevaltuustolle.
Alustavasti aloitteita olisi tulossa vajaa kymmenkunta ja tarkoitus olisi, että pari aloitetta viikossa olisi kommentoitavana.
Halutessasi voit laittaa mielipiteesei myös sähköpostilla nuorsosialidemokraatit@welho.com tai ismo.kainulainen@kooviis.fi.
Toivottavaa olisi, että NUS ry:n jäsenet vastaisivat blogipalstan kommenttiosioon omalla nimellä esim. kommentin lopuksi.
Voit myös tehdä aloitteen itse suoraankin tai sitten myöskin aloitteen NUS
ry:n aloitteeksi ylläoleviin s-postiosoitteisiin tai tänne kommenttiosioon.
Ismo Kainulainen, Nuorsosialidemokraatit NUS RY:n puheenjohtaja
TÄSSÄPÄ ALLA ON SITTEN ENSIMMÄINEN ALOITE.
Nuorsosialidemokraatit NUS ry:n aloite
SDP:n puoluekokoukselle
Puoluekokouksen ja puoluevaltuuston rooleja kehitettävä
Sosialidemokraattinen Puolue on rakenteeltaan niin sanottu kiinteä liitto. Sääntöjensä mukaan jäsenet kuuluvat puolueosastoihin, osastot muodostavat kunnallis- ja piirijärjestöt, jotka puolestaan muodostavat puolueen. Päätöksentekojärjestelmä on sinänsä moniin puolueisiin nähden demokraattinen ja sääntöjä on aina tarpeen mukaan, yleensä sangen maltillisesti uudistettu.
Kokonaan toinen kysymys on, vastaavatko puolueen nykyiset säännöt, jotka kuitenkin vaikuttavat toimintakulttuuriin, nykyajan jäsenten ja erityisesti uusien jäsenten odotuksia puoluetoiminnasta. Antavatko ne mahdollisuuden riittävästi tulla mukaan toimintaan, vaikuttamiseen ja yhteisöllisyyden kokemiseen.
NUS ry:n mielestä SDP:stä tulee tehdä nykyistä hengittävämpi puolueyhteisö. Puolueen hallintokeskeisyyttä on rikottava ja vanhoja rakenteita tuuletettava. Nykyisen kaltainen, varsin pieni 350 edustajan puoluekokous sallii varsin harvalle jäsenelle koko elinaikanaan päästä mukaan puoluekokoukseen. Puoluekokousten järjestäminen joka kolmas vuosi on mielestämme hiukan liian pitkä aika ohjelmallisen työn päivittämiseen.
Puoluevaltuuston rooli on kehittämisyrityksistä huolimatta jäänyt varsin pieneksi, vaikka siellä voitaisiin käsitellä ja päivittää reaaliaikaisemmin monia sellaisia asiakysymyksiä, jotka nyt päätetään puoluekokouksessa joka kolmas vuosi, kolmen päivän aikana. Puoluekokouksen tiukat aikarajat (aloitteiden käsittelyyn aikaa itse kokouksessa todellisuudessa yksi ilta ja pari aamupäivän tuntia) johtavat siihen, ettei kokouksella ole todellisuudessa aikaa keskustella ja perehtyä riittävästi aloitteista, kannanotoista ja ohjelmista.
Nuorsosialidemokraatit NUS ry esittää SDP:n sääntöjen muuttamista jo Hämeenlinnan puoluekokouksessa siten, että:
Puoluekokousten kokoa kasvatetaan merkittävästi siten, että yhä useammalla jäsenellä on mahdollisuus osallistua kokouksiin.
Puoluekokouskausista tehdään kaksivuotisia, jotta ohjelmatyön tekeminen tapahtuisi nykyistä paremmin ajassa.
Osa puoluekokouksen nyt päättämistä ohjelmallisista asiakysymyksistä tulisi siirtää puoluevaltuustolle ja säätää osastoille ja yksittäisille jäsenille aloitteenteko-oikeus puoluevaltuustolle.
keskiviikko 17. lokakuuta 2007
Kyproksella oli lämmintä 28 astetta
Oletteko huomanneet, että minun blogivuoroni on aina parillisen viikon keskiviikkona. Tunnollisesti ryhdyin kirjoittamaan ja ajattelin jatkaa ajatuksenjuoksuani sosialidemokratian demokratisoimisesta. Alkuperäisenä ajatuksenani oli puhua osallistavan demokratian puolesta. Uudistusaloitteissa on esitetty, että jäsenäänestyksen käyttöä laajennettaisiin poliittisiin kysymyksiin ja keskustelua poliittisista sisällöistä kehitettäisiin Ruotsin työryhmätyöskentelymallin pohjalta. Mutta nyt en saa ajatustani liikkeelle.
Olin nimittäin viikon Kyproksella ja uskokaa tai älkää, kyseessä oli työmatka. Kävimme tutustumassa muun muassa patjatehtaaseen ja telefirmaan. Minua hätkähdytti ammattiyhdistysliikkeen valta työpaikalla. Ja haluan korostaa valtaa nimenomaan työpaikalla. Ammattiosasto ei pelkästään valvonut työehtosopimuksen ja työlakien noudattamista, vaan se osallistui yritystä koskevaan päätöksentekoon huomattavan laajasti. Kyllähän meilläkin yhteistoimintalain mukaan työpaikalla tulee keskustella kaikista yrityksen toimintaan vaikuttavista muutoksista, mutta Kyproksella jopa henkilöstön nimitykset ja ylennykset keskusteltiin yritysneuvoston tyyppisessä työpaikkatason elimessä.
Olimme siis Kyproksen työntekijöiden keskusliiton SEK:n vieraana ja olimme ottaneet mukaan lahjoiksi isännille kalvosinnappeja ja emännille kaulakoruja, suomalaista disainia ja tuotantoa, totta kai. Mutta kas kummaa, kalvosinnapit loppuivat, mutta kaulakoruja jäi jäljelle. Kun kysyimme, kuinka suuri osa liittojen asiamiehistä on naisia, vastaus oli hieman epämääräinen tyyliin "eihän naiset voi tehdä näin pitkiä, 14-15 tunnin, työpäiviä, koska heillä on perheeseen liittyvät velvollisuudet hoidettavana". Vaikka naisten osuus ei näy liitoissa, Kyproksella naisten työllisyysaste on muita Etelä-Euroopan maita korkeampi. Kyproksella se on 58,4 %, kun Maltalla 33,7 % ja Italiassakin vain 45,3 %.
Saimme käyttöömme SEK:n lomakeskuksen Protaraksessa lähellä yhtä Kyproksen suurimmista turistikeskuksista. Kyproslaisten loma-aika oli jo ohi, joten olimme ainoat asukkaat ja saimme polskia uima-altaassa ihan rauhassa. Mielenkiintoista oli se, että työpaikoilla työnantaja rahoittaa jonkinsorttista hyvinvointirahastoa, jonka kautta työntekijät pääsevät lomailemaan ammattiliittojen lomakeskuksiin edullisesti tyyliin, jos normaalihinta on 400 puntaa, niin jäsen saa lomahuoneiston käyttöönsä 100 punnalla per viikko. Kyproslaisilla ammattiliitoilla oli muitakin mielenkiintoisia jäsenetuja kuten pankkitoimintaa. Liiton pankki toimii osuuskuntaperiaatteella ja jäsen voi liittyä omistajaksi maksamalla tietyn summan. Jäsenmaksu muuten useimmissa liitoissa oli 1 %, joka ei sisällä työttömyyskassan jäsenyyttä. Työttömyysturva hoidetaan yleisen sosiaaliturvan kautta.
Ajatukseni eivät vieläkään ole lähteneet liikkeelle, joten saatte tyytyä tällä kertaa matkakertomukseeni Kyprokselta. Mutta jos sinulle heräsi ajatuksia osallistavasta demokratiasta, laita kommenttisi.
Tanja Harjuniemi, NUS ry:n varapuheenjohtaja
Olin nimittäin viikon Kyproksella ja uskokaa tai älkää, kyseessä oli työmatka. Kävimme tutustumassa muun muassa patjatehtaaseen ja telefirmaan. Minua hätkähdytti ammattiyhdistysliikkeen valta työpaikalla. Ja haluan korostaa valtaa nimenomaan työpaikalla. Ammattiosasto ei pelkästään valvonut työehtosopimuksen ja työlakien noudattamista, vaan se osallistui yritystä koskevaan päätöksentekoon huomattavan laajasti. Kyllähän meilläkin yhteistoimintalain mukaan työpaikalla tulee keskustella kaikista yrityksen toimintaan vaikuttavista muutoksista, mutta Kyproksella jopa henkilöstön nimitykset ja ylennykset keskusteltiin yritysneuvoston tyyppisessä työpaikkatason elimessä.
Olimme siis Kyproksen työntekijöiden keskusliiton SEK:n vieraana ja olimme ottaneet mukaan lahjoiksi isännille kalvosinnappeja ja emännille kaulakoruja, suomalaista disainia ja tuotantoa, totta kai. Mutta kas kummaa, kalvosinnapit loppuivat, mutta kaulakoruja jäi jäljelle. Kun kysyimme, kuinka suuri osa liittojen asiamiehistä on naisia, vastaus oli hieman epämääräinen tyyliin "eihän naiset voi tehdä näin pitkiä, 14-15 tunnin, työpäiviä, koska heillä on perheeseen liittyvät velvollisuudet hoidettavana". Vaikka naisten osuus ei näy liitoissa, Kyproksella naisten työllisyysaste on muita Etelä-Euroopan maita korkeampi. Kyproksella se on 58,4 %, kun Maltalla 33,7 % ja Italiassakin vain 45,3 %.
Saimme käyttöömme SEK:n lomakeskuksen Protaraksessa lähellä yhtä Kyproksen suurimmista turistikeskuksista. Kyproslaisten loma-aika oli jo ohi, joten olimme ainoat asukkaat ja saimme polskia uima-altaassa ihan rauhassa. Mielenkiintoista oli se, että työpaikoilla työnantaja rahoittaa jonkinsorttista hyvinvointirahastoa, jonka kautta työntekijät pääsevät lomailemaan ammattiliittojen lomakeskuksiin edullisesti tyyliin, jos normaalihinta on 400 puntaa, niin jäsen saa lomahuoneiston käyttöönsä 100 punnalla per viikko. Kyproslaisilla ammattiliitoilla oli muitakin mielenkiintoisia jäsenetuja kuten pankkitoimintaa. Liiton pankki toimii osuuskuntaperiaatteella ja jäsen voi liittyä omistajaksi maksamalla tietyn summan. Jäsenmaksu muuten useimmissa liitoissa oli 1 %, joka ei sisällä työttömyyskassan jäsenyyttä. Työttömyysturva hoidetaan yleisen sosiaaliturvan kautta.
Ajatukseni eivät vieläkään ole lähteneet liikkeelle, joten saatte tyytyä tällä kertaa matkakertomukseeni Kyprokselta. Mutta jos sinulle heräsi ajatuksia osallistavasta demokratiasta, laita kommenttisi.
Tanja Harjuniemi, NUS ry:n varapuheenjohtaja
tiistai 16. lokakuuta 2007
Nus -tapaaminen
Huomenna keskiviikkona on Nuorsosialidemokraattien epämuodollinen jäsentapaaminen ravintola Rytmissä kello 17.30 alkaen.
Luvassa on viimeisimmät politiikan huhut sekä puoluetoiminnan kehittämisajatukset vapaana ajatusvirtana.
Tule ja tuo tuttusikin tutustumaan ja kattomaan missä mennään.
Ismo Kainulainen NUS ry:n puheenjohtaja
Ps. Jos kaikki eivät mahdu paikanpäälle, vaihdamme sitten suurempaan paikkaa. Ilmoitus siitä on Rytmissä, jos tulet myöhemmin paikalle.
Luvassa on viimeisimmät politiikan huhut sekä puoluetoiminnan kehittämisajatukset vapaana ajatusvirtana.
Tule ja tuo tuttusikin tutustumaan ja kattomaan missä mennään.
Ismo Kainulainen NUS ry:n puheenjohtaja
Ps. Jos kaikki eivät mahdu paikanpäälle, vaihdamme sitten suurempaan paikkaa. Ilmoitus siitä on Rytmissä, jos tulet myöhemmin paikalle.
torstai 11. lokakuuta 2007
Raukea sunnuntaipäivä
Olin viettämässä raukeaa sunnuntaipäivää hyvässä seurassa, kun sain kutsun Vikingin terminaaliin. SDP:n puoluehallitus oli rantautunut lyhyelle visiitille ja kaipasi jonkun suomalaisen näkemyksiä Ruotsin menosta. No eihän siinä auttanut muuta kuin nousta ylös, vetää rytkyt päälle ja pyyhkäistä satamaan. Harvoinhan sitä pääsee keskustelemaan moisessa seurassa, jolla on suora päätäntävalta moniin uudistusta kaipaaviin asioihin. Jos se maksaa raukean sunnuntaipäivän, niin menköön (niin vaikeaa kuin se olikin).
Keskustelussa minua pyydettiin tarjoamaan ”ulkopuolisen” näkemyksiä organisaatio- ja järjestöuudistumisesta Ruotsin näkökulmasta.
Uudessa ympäristössä ihminenhän katselee asioita vähän lapsenomaisesti: kokemusta tai tietoa menneestä ei ole, mutta toisaalta on myös vapaa menneisyyden painolastista. Näin ollen voi huomioida asioita, joita konkarit eivät välttämättä tule ajatelleeksi. Ja minä kun olen tuskin keskenkasvuinen puoluetoiminnassa, osa tauluistani on edelleen kahden kuukauden asumisen jälkeen kiinnittämättä Tukholman kämpässäni (puhumattakaan uuden Ikea-pöydän kasaamisesta), ja katselen vielä kaiken lisäksi Suomen poliittista elämää täältä Lahden toiselta puolelta, niin minulla on tosiaankin jonkinlainen ulkopuolisen tuntuma sekä puolueen, Suomen että Ruotsin asioihin. Enkä minä näkemyksiäni tapaa omanani pitää, varsinkin jos niitä varta vasten pyydetään esittämään.
Kolme asiaa nousivat tilaisuudessa esille.
Ensimmäinen oli vanha tuttu työryhmäuudistus, jota tässäkin blogissa on käsitelty. Ruotsin SDP:ssä nostetaan kerta toisensa jälkeen ja käytännössä kaikissa keskusteluissa heidän uudistettu työryhmärakenteensa erittäin keskeiselle sijalle puolueen uudistumisessa. Voimavarat keskitetään neljään julkiseen ryhmään, joiden toimintaan puolueen jäsenet voivat eri tavoilla osallistua. Kyseessä ovat siis ajatushautomot, joiden tehtävänä on miettiä tulevaisuuden politiikkaa. Näin avoimuuden ja jäsendemokratian vaatimukset poliittisessa sisällön tuotannossa täyttyvät.
Yhtymäkohta meidän puoluekokoustyöryhmiimme on niin ilmeinen, että malli otettaneen meilläkin käyttöön. Perinteiseen työryhmätoimintaan kaivataan avoimuutta, jäntevyyttä, selkeitä tehtävänantoja ja tulosvastuuta.
Toinen asia oli poliittinen viestintä. Suomen ja Ruotsin porvaripuolueet toimivat samalla logiikalla. Käsitteitä pyritään määrätietoisesti muokkaamaan ja sisältöjä muuttamaan siten, että ne sopivat porvaripuolueille. Työ ja hyvinvointi ovat nousseet porvaripuolueiden agendalle ja SDP:lle perinteisesti kuuluneet käsitteet vilisevät niiden retoriikassa. Perusideana on kiteytetty viesti ja toisto, toisto, toisto.
Tiedämme yhteiskuntarakenteen muuttuneen siten, että sosiaaliluokalla on yhä vähemmän merkitystä poliittisissa valinnoissa ja äänestyskäyttäytymisessä. Äänestäjät tekevät päätöksiä puolueista muodostuvan kuvan perusteella. Selvää on, että se joka pystyy määrittelemään julkisessa keskustelussa käsitteet, saavuttaa etulyöntiaseman ja on vahvoilla. Käynnissä onkin sota sanoista, jota käydään medioiden välityksellä. Viestinnällisesti tähän ei ole demarileirissä pystytty vastaamaan.
Suomessa demarit hallitsevat kyllä politiikan tekeminen eduskunnassa ja valiokunnissa jne., mutta se unohdetaan, että politiikka on myös sitä, miltä se näyttää. Poliittisen viestinnän tehtävänä on välittää tehdyn politiikan tuloksia äänestäjien tarkasteltavaksi.
Huomionarvoista on, että Suomen demarien viestinnälliset resurssit on mitättömät verrattuna Ruotsin vastaaviin. Kun Ruotsissa on eduskuntaryhmässä töissä 5 viestintäihmistä, meillä on yksi. Eikä maamme nyt niin kovin eri kokoisia ole. Organisatorisesti tämä tarkoittaa sitä, että poliittiseen viestintää on satsattava selvästi enemmän.
Mistäköhän meille saataisiin sellainen oikea viestintäosasto?
Kokoomuksen eduksi on sanottava, että tämä peli osataan – sisältö on sitten ihan toinen juttu. Politiikka ei kauaksi kanna, jos homman ideana on pelkkä spinnaaminen. Historiallisuuden hokeminen ei auta, vaikka sen tekisi kuinka johdonmukaisesti ja koordinoidusti. SDP:ssä suunnan pitää olla sisällöistä poliittiseen viestintään eikä päinvastoin.
Kolmas asiakokonaisuus oli ay-liikkeen ja puolueen suhde. Ruotsissahan on tilanne hyvin selvä. Työväenliikkeellä on kaksi jalkaa: poliittinen puolue ja ammattiyhdistysliike. Ja niillä jaloilla seistään tukevasti.
Suomessa keskustelu on mennyt vallan kummalliseksi, kun jotkut väenvängällä vaativat puolueen ottavan etäisyyttä ay-liikkeeseen. (porvarileirin propaganda on purrut) Tästähän ei ole kyse, vaan Suomessa kaivataan yhteistyön laajentamista. Duunarit ja toimarit ovat nykyajan työväkeä eivätkä toistensa kilpailijoita. Mikä järki siis olisi siinä, ettei Suomen ainoa palkansaajapuolue tekisi yhteistyötä palkansaajajärjestöjen kanssa. Intressit kun ovat samansuuntaisia.
Matkalla kotiin mietin kyllä, kuinka kummallista tämä ihmiselo on. Mihin sitä voikaan joutua ihan äkkiarvaamatta? Mutta keskustelua on käytävä aina, kun se on mahdollista. Oppositiossa asiat on tehtävä itse, ja 12 vuoden jälkeen ei kone välttämättä käynnisty ihan yhdellä yrittämisellä. Kertaus on opintojen äiti, kertoo vanha sanalasku. Näitä asioita on toistettava niin kauan, että kone käynnistyy. Kyllä se vanhakin osaa.
Huolestuneita lukijoita voin rauhoittaa vakuuttamalla, että raukean sunnuntaipäivän keskeytymistä paikkasi erittäin raukea sunnuntai-ilta. ;)
Mika Häkkinen
NUS ry:n hallituksen jäsen
Keskustelussa minua pyydettiin tarjoamaan ”ulkopuolisen” näkemyksiä organisaatio- ja järjestöuudistumisesta Ruotsin näkökulmasta.
Uudessa ympäristössä ihminenhän katselee asioita vähän lapsenomaisesti: kokemusta tai tietoa menneestä ei ole, mutta toisaalta on myös vapaa menneisyyden painolastista. Näin ollen voi huomioida asioita, joita konkarit eivät välttämättä tule ajatelleeksi. Ja minä kun olen tuskin keskenkasvuinen puoluetoiminnassa, osa tauluistani on edelleen kahden kuukauden asumisen jälkeen kiinnittämättä Tukholman kämpässäni (puhumattakaan uuden Ikea-pöydän kasaamisesta), ja katselen vielä kaiken lisäksi Suomen poliittista elämää täältä Lahden toiselta puolelta, niin minulla on tosiaankin jonkinlainen ulkopuolisen tuntuma sekä puolueen, Suomen että Ruotsin asioihin. Enkä minä näkemyksiäni tapaa omanani pitää, varsinkin jos niitä varta vasten pyydetään esittämään.
Kolme asiaa nousivat tilaisuudessa esille.
Ensimmäinen oli vanha tuttu työryhmäuudistus, jota tässäkin blogissa on käsitelty. Ruotsin SDP:ssä nostetaan kerta toisensa jälkeen ja käytännössä kaikissa keskusteluissa heidän uudistettu työryhmärakenteensa erittäin keskeiselle sijalle puolueen uudistumisessa. Voimavarat keskitetään neljään julkiseen ryhmään, joiden toimintaan puolueen jäsenet voivat eri tavoilla osallistua. Kyseessä ovat siis ajatushautomot, joiden tehtävänä on miettiä tulevaisuuden politiikkaa. Näin avoimuuden ja jäsendemokratian vaatimukset poliittisessa sisällön tuotannossa täyttyvät.
Yhtymäkohta meidän puoluekokoustyöryhmiimme on niin ilmeinen, että malli otettaneen meilläkin käyttöön. Perinteiseen työryhmätoimintaan kaivataan avoimuutta, jäntevyyttä, selkeitä tehtävänantoja ja tulosvastuuta.
Toinen asia oli poliittinen viestintä. Suomen ja Ruotsin porvaripuolueet toimivat samalla logiikalla. Käsitteitä pyritään määrätietoisesti muokkaamaan ja sisältöjä muuttamaan siten, että ne sopivat porvaripuolueille. Työ ja hyvinvointi ovat nousseet porvaripuolueiden agendalle ja SDP:lle perinteisesti kuuluneet käsitteet vilisevät niiden retoriikassa. Perusideana on kiteytetty viesti ja toisto, toisto, toisto.
Tiedämme yhteiskuntarakenteen muuttuneen siten, että sosiaaliluokalla on yhä vähemmän merkitystä poliittisissa valinnoissa ja äänestyskäyttäytymisessä. Äänestäjät tekevät päätöksiä puolueista muodostuvan kuvan perusteella. Selvää on, että se joka pystyy määrittelemään julkisessa keskustelussa käsitteet, saavuttaa etulyöntiaseman ja on vahvoilla. Käynnissä onkin sota sanoista, jota käydään medioiden välityksellä. Viestinnällisesti tähän ei ole demarileirissä pystytty vastaamaan.
Suomessa demarit hallitsevat kyllä politiikan tekeminen eduskunnassa ja valiokunnissa jne., mutta se unohdetaan, että politiikka on myös sitä, miltä se näyttää. Poliittisen viestinnän tehtävänä on välittää tehdyn politiikan tuloksia äänestäjien tarkasteltavaksi.
Huomionarvoista on, että Suomen demarien viestinnälliset resurssit on mitättömät verrattuna Ruotsin vastaaviin. Kun Ruotsissa on eduskuntaryhmässä töissä 5 viestintäihmistä, meillä on yksi. Eikä maamme nyt niin kovin eri kokoisia ole. Organisatorisesti tämä tarkoittaa sitä, että poliittiseen viestintää on satsattava selvästi enemmän.
Mistäköhän meille saataisiin sellainen oikea viestintäosasto?
Kokoomuksen eduksi on sanottava, että tämä peli osataan – sisältö on sitten ihan toinen juttu. Politiikka ei kauaksi kanna, jos homman ideana on pelkkä spinnaaminen. Historiallisuuden hokeminen ei auta, vaikka sen tekisi kuinka johdonmukaisesti ja koordinoidusti. SDP:ssä suunnan pitää olla sisällöistä poliittiseen viestintään eikä päinvastoin.
Kolmas asiakokonaisuus oli ay-liikkeen ja puolueen suhde. Ruotsissahan on tilanne hyvin selvä. Työväenliikkeellä on kaksi jalkaa: poliittinen puolue ja ammattiyhdistysliike. Ja niillä jaloilla seistään tukevasti.
Suomessa keskustelu on mennyt vallan kummalliseksi, kun jotkut väenvängällä vaativat puolueen ottavan etäisyyttä ay-liikkeeseen. (porvarileirin propaganda on purrut) Tästähän ei ole kyse, vaan Suomessa kaivataan yhteistyön laajentamista. Duunarit ja toimarit ovat nykyajan työväkeä eivätkä toistensa kilpailijoita. Mikä järki siis olisi siinä, ettei Suomen ainoa palkansaajapuolue tekisi yhteistyötä palkansaajajärjestöjen kanssa. Intressit kun ovat samansuuntaisia.
Matkalla kotiin mietin kyllä, kuinka kummallista tämä ihmiselo on. Mihin sitä voikaan joutua ihan äkkiarvaamatta? Mutta keskustelua on käytävä aina, kun se on mahdollista. Oppositiossa asiat on tehtävä itse, ja 12 vuoden jälkeen ei kone välttämättä käynnisty ihan yhdellä yrittämisellä. Kertaus on opintojen äiti, kertoo vanha sanalasku. Näitä asioita on toistettava niin kauan, että kone käynnistyy. Kyllä se vanhakin osaa.
Huolestuneita lukijoita voin rauhoittaa vakuuttamalla, että raukean sunnuntaipäivän keskeytymistä paikkasi erittäin raukea sunnuntai-ilta. ;)
Mika Häkkinen
NUS ry:n hallituksen jäsen
tiistai 9. lokakuuta 2007
Koko prosentin voimalla
Oletko joskus kuunnellut jotakuta puhujaa, josta et pidä aiempien kokemustesi perusteella pätkääkään? Sellaisen puhujan sanomasta ei paljoa myöhemmin muista, vai kuinka? Entä oletko ohikiitävän hetken ajan harkinnut kokeilevasi jotain uutta ja ihmeellistä, mutta päätynyt samantien toteamaan, että vanhassa vara parempi?
Todennäköisesti vastaus molempiin kysymyksiin on – myös sinun kohdallasi – kyllä.
Minulla oli ilo kuulla viime viikolla Sataman Näkökulmia-seminaarissa useampaakin ajatukset herättävää puhujaa. Alun kysymykseni kumpusivat professori Kirsti Lonkan esityksestä, jossa hänen yksi pääteeseistään oli, että ihminen oppii 99 prosenttisesti vanhojen uskomustensa pohjalta. Aistimiselle, uuden avoimelle vastaanottamiselle jää tilaa näin ollen vain yksi prosentti. Vaikka tämä tuntuu hurjalta väitteeltä, sopii se hyvin arkikokemukseeni. Voin siis uskoa sen todeksi, kun olen nähnyt sen toimivan käytännössä.
Meidän uudistuksia suunnittelevien ja tekevien on kuitenkin hyvä muistaa, että työmme on melko turhaa, mikäli irrotamme ihmisen ja inhimillisen käytöksen ajattelustamme. Koelaboratorio-olosuhteissa moni uudistus ja teoria näyttää hyvältä; sen pilaavat ainoastaan koeympäristöön tuodut ihmiset, jotka eivät käyttäydykään toivomallamme tavalla, vaan niin kuin ennenkin. Tai hitaasti uuteen taipuen.
SDP:n uudistustyössä olen innon ja pelon sekaisin tuntein seurannut joidenkin menijöiden vauhtia. Intoa minussa herättää suuri tekijöiden ja verkostojen joukko, joka nyt on noussut pintaan ja riemumielin määrittää uutta uljasta sosialidemokratiaa. Pelkoa minussa herättää sen tosiasian unohtaminen, että valtaosa kannattajistamme edelleen on ollut melko tyytyväistä siihen, mitä olemme tehneet ja saaneet aikaan.
En kuitenkaan usko, että intomielisimpien uudistajienkaan halu olisi uudistaa SDP:tä niin, että sitä kolme tai kolmekymmentä vuotta tukeneet ja omassa elämässään toteuttaneet karisevat kärryiltä mahdollisimman pian. (Tässä haluan painottaa, että sana "into" on minun mielestäni yksi positiivisimpia suomen kielen sanoja.) Olen myös huomannut, että ns. "vanha kaarti" on halukkaasti antanut tilaa uusille ajatuksille ja tekijöille, eikä niitä ole pyritty torppaamaan sillä perusteella, että "näin ei ole ennenkään tehty". (Tässä myönnän, että aina on poikkeuksia.)
Eiköhän siis pidetä huolta siitä, että kaveria ei edelleenkään jätetä. Olipa hän sitten hyvin verkostoitunut uudistaja tai jäsenmaksunsa kekoon kantava maan hiljainen. Molempia tarvitaan. Muutos on tervetullut ja tarpeen, mutta tehdään se yhdessä, eikä toinen toistamme pois tönien.
Reijo Paananen, NUS ry:n hallituksen jäsen
Todennäköisesti vastaus molempiin kysymyksiin on – myös sinun kohdallasi – kyllä.
Minulla oli ilo kuulla viime viikolla Sataman Näkökulmia-seminaarissa useampaakin ajatukset herättävää puhujaa. Alun kysymykseni kumpusivat professori Kirsti Lonkan esityksestä, jossa hänen yksi pääteeseistään oli, että ihminen oppii 99 prosenttisesti vanhojen uskomustensa pohjalta. Aistimiselle, uuden avoimelle vastaanottamiselle jää tilaa näin ollen vain yksi prosentti. Vaikka tämä tuntuu hurjalta väitteeltä, sopii se hyvin arkikokemukseeni. Voin siis uskoa sen todeksi, kun olen nähnyt sen toimivan käytännössä.
Meidän uudistuksia suunnittelevien ja tekevien on kuitenkin hyvä muistaa, että työmme on melko turhaa, mikäli irrotamme ihmisen ja inhimillisen käytöksen ajattelustamme. Koelaboratorio-olosuhteissa moni uudistus ja teoria näyttää hyvältä; sen pilaavat ainoastaan koeympäristöön tuodut ihmiset, jotka eivät käyttäydykään toivomallamme tavalla, vaan niin kuin ennenkin. Tai hitaasti uuteen taipuen.
SDP:n uudistustyössä olen innon ja pelon sekaisin tuntein seurannut joidenkin menijöiden vauhtia. Intoa minussa herättää suuri tekijöiden ja verkostojen joukko, joka nyt on noussut pintaan ja riemumielin määrittää uutta uljasta sosialidemokratiaa. Pelkoa minussa herättää sen tosiasian unohtaminen, että valtaosa kannattajistamme edelleen on ollut melko tyytyväistä siihen, mitä olemme tehneet ja saaneet aikaan.
En kuitenkaan usko, että intomielisimpien uudistajienkaan halu olisi uudistaa SDP:tä niin, että sitä kolme tai kolmekymmentä vuotta tukeneet ja omassa elämässään toteuttaneet karisevat kärryiltä mahdollisimman pian. (Tässä haluan painottaa, että sana "into" on minun mielestäni yksi positiivisimpia suomen kielen sanoja.) Olen myös huomannut, että ns. "vanha kaarti" on halukkaasti antanut tilaa uusille ajatuksille ja tekijöille, eikä niitä ole pyritty torppaamaan sillä perusteella, että "näin ei ole ennenkään tehty". (Tässä myönnän, että aina on poikkeuksia.)
Eiköhän siis pidetä huolta siitä, että kaveria ei edelleenkään jätetä. Olipa hän sitten hyvin verkostoitunut uudistaja tai jäsenmaksunsa kekoon kantava maan hiljainen. Molempia tarvitaan. Muutos on tervetullut ja tarpeen, mutta tehdään se yhdessä, eikä toinen toistamme pois tönien.
Reijo Paananen, NUS ry:n hallituksen jäsen
keskiviikko 3. lokakuuta 2007
Sosialidemokratian demokratisoiminen
SDP:n uudistamishankkeessa on kysymys sosialidemokratian uudelleen demokratisoimisesta tai demokraattisen järjestelmän päivittämisestä. Kysymys on puolueen sisällä siitä, miten politiikan sisällöt muodostetaan ja miten niitä koskeva päätöksenteko on järjestetty.
Keskustelua uudistusehdotuksista on käyty vilkkaasti niin sisäisesti kuin julkisuudessa yleisestikin. Tässä kohtaa haluaisin kiittää Uutispäivä Demaria sisäisen keskustelufoorumin tarjoamisesta. Minusta on ollut antoisaa lukea erilaisia mielipiteitä ja niiden pohjalta muodostaa omia mielipiteitä, jotka ovat kehittyneet ja kasvaneet keskustelun ja harkinnan pohjalta.
Olen miettinyt uudistusehdotuksia siltä kannalta, ovatko ne konservatiivisia vai muutoshakuisia. Lyhyesti tulkittuna konservatiivinen aloite pyrkii ylläpitämään vallitsevia instituutioita ja pitää niitä itsestään selvinä ja muuttumattomina. Eri ryhmät määrittelevät etunsa ja ihanteensa ja asettuvat puolustamaan omia paikkojaan tässä ”ikuisessa” järjestelmässä. Muutoshakuisissa aloitteissa ehdotetaan etujen ja ihanteiden toteuttamista perustavammilla muutoksilla askel askeleelta. Konservatiivinen aloite saattaa tuntua realistisemmalta toteuttaa, mutta muutoshakuinen aloite pyrkii ylittämään kapeat ja lyhytkatseiset ryhmäetuihin perustuvat kompromissit ja luomaan perustavampia uudistuksia. (Määritelmät perustuvat Heikki Patomäen ja Teivo Teivaisen kirjaan ”Globaali demokratia”, 2005, Gaudeamus)
Varsin laajaa kannatusta ovat saanut ehdotukset kokousedustajien määrän lisäämisestä ja puoluekokouskauden lyhentämisestä kahteen vuoteen. Pidän ehdotuksia hyvinä, mutta varsin konservatiivisina. Niissä ei muuteta vallitsevaa instituutiota, eikä horjuteta nykyistä valtarakennelmaa. Kysynkin, että riittääkö edustajamäärän lisääminen vai pitäisikö itse valintamenettelyä muuttaa? Onko suhteellinen henkilökohtainen vaali tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen tapa valita edustajat? Jos ongelmana on se, että edustajat ovat aina samoja, suhteellinen vaali kylläkin suosii jo valmiiksi tuttuja ja hyväksi todettuja ehdokkaita. Pitäisikö tehdä esimerkiksi rajaus, että voi edustaa vain kaksi kokousta peräkkäin ja seuraavan kerran asettua ehdolle yhden kauden tauon jälkeen kuin Putin konsanaan.
Jos puoluekokouskausi lyhennetään kahteen vuoteen, muuttaa se samalla valtuuston roolia. Suoraan sanottuna minulle herää kysymys, tarvitaanko sitä enää? Valtuuston tehtävänä on hyväksyä vuosittain puolueen toimintasuunnitelmat ja -kertomukset, päättää jäsenmaksuperusteista ja vaalien jälkeen SDP:n osallistumisesta maan hallitukseen ja nimetä Euroopan Sosialidemokraattisen Puolueen kongressiedustajat. Eikö puoluekokous kykenisi kaksivuotisen toimintaohjelman laatimiseen, jonka toimeenpanosta vastaisi puoluehallitus? Monikerroksinen edustuksellinen järjestelmä ei minusta takaa demokratian toteutumista puolueessa, vaan enemminkin pönkittää vallitsevia valtarakenteita.
Nämä olivat yksittäisiä esimerkkejä, mutta peruspointtini on se, ettemme tyytyisi ensisilmäyksellä realistisiin ja samalla konservatiivisiin muutosehdotuksiin, vaan uskaltautuisimme mukavuusalueemme ulkopuolelle ja tekisimme reippaita ja perustavammanlaatuisia uudistuksia, jotka kantavat pidemmälle tulevaisuuteen, ehkä! Mitä mieltä sinä olet? Anna kommenttisi?
Tanja Harjuniemi, NUS ry:n varapuheenjohtaja
Keskustelua uudistusehdotuksista on käyty vilkkaasti niin sisäisesti kuin julkisuudessa yleisestikin. Tässä kohtaa haluaisin kiittää Uutispäivä Demaria sisäisen keskustelufoorumin tarjoamisesta. Minusta on ollut antoisaa lukea erilaisia mielipiteitä ja niiden pohjalta muodostaa omia mielipiteitä, jotka ovat kehittyneet ja kasvaneet keskustelun ja harkinnan pohjalta.
Olen miettinyt uudistusehdotuksia siltä kannalta, ovatko ne konservatiivisia vai muutoshakuisia. Lyhyesti tulkittuna konservatiivinen aloite pyrkii ylläpitämään vallitsevia instituutioita ja pitää niitä itsestään selvinä ja muuttumattomina. Eri ryhmät määrittelevät etunsa ja ihanteensa ja asettuvat puolustamaan omia paikkojaan tässä ”ikuisessa” järjestelmässä. Muutoshakuisissa aloitteissa ehdotetaan etujen ja ihanteiden toteuttamista perustavammilla muutoksilla askel askeleelta. Konservatiivinen aloite saattaa tuntua realistisemmalta toteuttaa, mutta muutoshakuinen aloite pyrkii ylittämään kapeat ja lyhytkatseiset ryhmäetuihin perustuvat kompromissit ja luomaan perustavampia uudistuksia. (Määritelmät perustuvat Heikki Patomäen ja Teivo Teivaisen kirjaan ”Globaali demokratia”, 2005, Gaudeamus)
Varsin laajaa kannatusta ovat saanut ehdotukset kokousedustajien määrän lisäämisestä ja puoluekokouskauden lyhentämisestä kahteen vuoteen. Pidän ehdotuksia hyvinä, mutta varsin konservatiivisina. Niissä ei muuteta vallitsevaa instituutiota, eikä horjuteta nykyistä valtarakennelmaa. Kysynkin, että riittääkö edustajamäärän lisääminen vai pitäisikö itse valintamenettelyä muuttaa? Onko suhteellinen henkilökohtainen vaali tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen tapa valita edustajat? Jos ongelmana on se, että edustajat ovat aina samoja, suhteellinen vaali kylläkin suosii jo valmiiksi tuttuja ja hyväksi todettuja ehdokkaita. Pitäisikö tehdä esimerkiksi rajaus, että voi edustaa vain kaksi kokousta peräkkäin ja seuraavan kerran asettua ehdolle yhden kauden tauon jälkeen kuin Putin konsanaan.
Jos puoluekokouskausi lyhennetään kahteen vuoteen, muuttaa se samalla valtuuston roolia. Suoraan sanottuna minulle herää kysymys, tarvitaanko sitä enää? Valtuuston tehtävänä on hyväksyä vuosittain puolueen toimintasuunnitelmat ja -kertomukset, päättää jäsenmaksuperusteista ja vaalien jälkeen SDP:n osallistumisesta maan hallitukseen ja nimetä Euroopan Sosialidemokraattisen Puolueen kongressiedustajat. Eikö puoluekokous kykenisi kaksivuotisen toimintaohjelman laatimiseen, jonka toimeenpanosta vastaisi puoluehallitus? Monikerroksinen edustuksellinen järjestelmä ei minusta takaa demokratian toteutumista puolueessa, vaan enemminkin pönkittää vallitsevia valtarakenteita.
Nämä olivat yksittäisiä esimerkkejä, mutta peruspointtini on se, ettemme tyytyisi ensisilmäyksellä realistisiin ja samalla konservatiivisiin muutosehdotuksiin, vaan uskaltautuisimme mukavuusalueemme ulkopuolelle ja tekisimme reippaita ja perustavammanlaatuisia uudistuksia, jotka kantavat pidemmälle tulevaisuuteen, ehkä! Mitä mieltä sinä olet? Anna kommenttisi?
Tanja Harjuniemi, NUS ry:n varapuheenjohtaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)