SDP:n uudistamishankkeessa on kysymys sosialidemokratian uudelleen demokratisoimisesta tai demokraattisen järjestelmän päivittämisestä. Kysymys on puolueen sisällä siitä, miten politiikan sisällöt muodostetaan ja miten niitä koskeva päätöksenteko on järjestetty.
Keskustelua uudistusehdotuksista on käyty vilkkaasti niin sisäisesti kuin julkisuudessa yleisestikin. Tässä kohtaa haluaisin kiittää Uutispäivä Demaria sisäisen keskustelufoorumin tarjoamisesta. Minusta on ollut antoisaa lukea erilaisia mielipiteitä ja niiden pohjalta muodostaa omia mielipiteitä, jotka ovat kehittyneet ja kasvaneet keskustelun ja harkinnan pohjalta.
Olen miettinyt uudistusehdotuksia siltä kannalta, ovatko ne konservatiivisia vai muutoshakuisia. Lyhyesti tulkittuna konservatiivinen aloite pyrkii ylläpitämään vallitsevia instituutioita ja pitää niitä itsestään selvinä ja muuttumattomina. Eri ryhmät määrittelevät etunsa ja ihanteensa ja asettuvat puolustamaan omia paikkojaan tässä ”ikuisessa” järjestelmässä. Muutoshakuisissa aloitteissa ehdotetaan etujen ja ihanteiden toteuttamista perustavammilla muutoksilla askel askeleelta. Konservatiivinen aloite saattaa tuntua realistisemmalta toteuttaa, mutta muutoshakuinen aloite pyrkii ylittämään kapeat ja lyhytkatseiset ryhmäetuihin perustuvat kompromissit ja luomaan perustavampia uudistuksia. (Määritelmät perustuvat Heikki Patomäen ja Teivo Teivaisen kirjaan ”Globaali demokratia”, 2005, Gaudeamus)
Varsin laajaa kannatusta ovat saanut ehdotukset kokousedustajien määrän lisäämisestä ja puoluekokouskauden lyhentämisestä kahteen vuoteen. Pidän ehdotuksia hyvinä, mutta varsin konservatiivisina. Niissä ei muuteta vallitsevaa instituutiota, eikä horjuteta nykyistä valtarakennelmaa. Kysynkin, että riittääkö edustajamäärän lisääminen vai pitäisikö itse valintamenettelyä muuttaa? Onko suhteellinen henkilökohtainen vaali tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen tapa valita edustajat? Jos ongelmana on se, että edustajat ovat aina samoja, suhteellinen vaali kylläkin suosii jo valmiiksi tuttuja ja hyväksi todettuja ehdokkaita. Pitäisikö tehdä esimerkiksi rajaus, että voi edustaa vain kaksi kokousta peräkkäin ja seuraavan kerran asettua ehdolle yhden kauden tauon jälkeen kuin Putin konsanaan.
Jos puoluekokouskausi lyhennetään kahteen vuoteen, muuttaa se samalla valtuuston roolia. Suoraan sanottuna minulle herää kysymys, tarvitaanko sitä enää? Valtuuston tehtävänä on hyväksyä vuosittain puolueen toimintasuunnitelmat ja -kertomukset, päättää jäsenmaksuperusteista ja vaalien jälkeen SDP:n osallistumisesta maan hallitukseen ja nimetä Euroopan Sosialidemokraattisen Puolueen kongressiedustajat. Eikö puoluekokous kykenisi kaksivuotisen toimintaohjelman laatimiseen, jonka toimeenpanosta vastaisi puoluehallitus? Monikerroksinen edustuksellinen järjestelmä ei minusta takaa demokratian toteutumista puolueessa, vaan enemminkin pönkittää vallitsevia valtarakenteita.
Nämä olivat yksittäisiä esimerkkejä, mutta peruspointtini on se, ettemme tyytyisi ensisilmäyksellä realistisiin ja samalla konservatiivisiin muutosehdotuksiin, vaan uskaltautuisimme mukavuusalueemme ulkopuolelle ja tekisimme reippaita ja perustavammanlaatuisia uudistuksia, jotka kantavat pidemmälle tulevaisuuteen, ehkä! Mitä mieltä sinä olet? Anna kommenttisi?
Tanja Harjuniemi, NUS ry:n varapuheenjohtaja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Haa, Olipas raikas kirjoitus, lisää tällaisia!
Olen ollut jäsenenä puoluevaltuustossa ja minusta sitä turhempaa elintä saa hakea. Kunpa siellä keskusteltaisiin edes noista sääntömääräisistä asioista, mutta kun kokousten sisältö on se että valtuutetut käyvät yksi toisensa jälkeen pöntössä vaatimassa tienpätkää, työllisyysmäärärahoja tai valtion laitoksia omaan maakuntaansa.
On totta että ns. suuremmat ratkaisut, joita ovat olleet esim. EU ja EMU -jäsenyys - tulevaisuudessa kenties NATO-jäsenyys - vaativat puoluekokouskaudella mandaatin laajemmalta konklaavilta kuin puoluehallitukselta. Miten olisi vähän suoraa demokratiaa: Jäsenäänestys! Se ainakin aktivoisi väkeä.
D-Nuorten ja SONKIn puoluekokoustyöryhmän esitystä jäsenäänestyksestä puolueen puheenjohtajasta kannattaisi myös vakavasti harkita.
"Tällä Pohjantähti" -kirjassa Ilmari Salpakari totesi: "Mikä on perinpohjin mätää, se ei korjaannu paikkailemalla vaan". Minusta tuo sanonta pätee jo SDP:henkin. Tarvitaan isoja muutoksia, ja joidenkin asioiden tekemistä kokonaan uudelta pohjalta.
Just näin, kannatan Peteä, suoraa ja osallistuvaa demokratiaa kehiin. Meillä on tapana vannoa demokratian nimiin, mutta toteuttaminen käytännössä kohtaa vastustusta. -t.anja-
Puoluevaltuusto on jäänne. Koko puolueorganisaatio on jäänne ja tukeutuu sankkoihin väkijoukkoihin, joita ei yhdistystoiminnan pariin enää saada edes demokratisoimalla.
Niin puoluevaltuusto, suurin osa puolueosastoista kuin piiri- ja kunnallisjärjestöistä o vat menettäneet toiminnan tarkoituksen.
Poliittinen valmistelutyö ja päätöksenteko on siirtynyt muualle.
Puolueessa valta on siirtynyt eduskuntaryhmälle ja puolueosastoilta ja kunnalisjärjestöiltä valtuustoryhmille.
Epäilenkin , että demokratisointi puolueorganisaatiossa ei käytännössä johtaisi muihin kuin ehkä toiminnallisiin uudistuksiin, jos niihinkään. Toiminta on aina toimijoidensa näköistä.
Onneksi ja valitettavasti.
Sitä suuremmalla syyllä sääntöihin liittyvät uudistusehdotukset pitäisi miettiä perustavanlaatuisesti uudelleen, eikä vain tehdä näennäisiä muutoksia. -t.anja-
Siihen, että puoluevaltuutetut käyvät perustelemassa infrahankkeita, työllisyyspolitiikkaa tai hajasijoittamista on perusteensa. Maakuntien näkökulmasta työpaikat valuvat Helsinkiin, mistä ei saa kohtuuhintaisia asuntoja ja missä aika tuhraantuu työmatkoihin. Suuri osa rata- ja maantieverkosta on rakennettu Kekkosen aikaan ja eivät vastaa nykyajan tarpeita. Olisi erittäin olennaista, että yhteydet maakunnista Helsinkiin olisi hoidettu nopeasti ja edullisesti. Vieläkin monet pohjoiskarjalaiset turhautuvat vt 23 hitauteen ja turvattomuuteen tai onnettomiin juna-aikatauluihin, jotka vievät kaksi työpäivää, että Helsinkiin pääsee parin tunnin kokoukseen. Ja sitten me tulemme ja nostamme teidän vuokratasonne ja asuntolainanne pilviin ja istumme samoissa loputtomissa autojonoissa edellänne.
Hajasijoittaminen on ollut nössöä toimintaa. Työntekijät olisi pitänyt irtisanoa, jos eivät ole halunneet muuttaa. Niin valtio on maakunnissa tehnyt. Ei siinä ole sääliä tunnettu, mutta helsinkiläisiä pullaperseitä kyllä hyysätään samalla palkalla ja työsuhde-eduilla. Kyllä Helsingistä töitä saa, ei siinä tarvita valtion apua.
Lähetä kommentti