On tullut pidettyä taukoa bloggaamisessa. Olen järjestellyt itselleni sen verran kirjoitushommia, ettei jotenkin iltaisin saa itsestään irti. Nyt kuitenkin ajattelin kantaa korteni kekoon tässä pj-kisakeskustelussa.
Minullehan kyseessä on ensimmäinen puoluekokous puolueen jäsenenä ja ns. puolueaktiivina tai hyvää poliitiikasta vähemmän kiinnostuneen ystäväni luonnehdintaa lainatakseni ”demariseurakuntalaisena”.
Viime puheenjohtajakisasta muistan vain sen verran, että jossain vaiheessa Suomessa ollessani tokaisin faijalle uutisia katsoessani, että tosta ukosta taitaakin tulla SDP:n puheenjohtaja. Seuraavan kerran sama kaveri oli uutisissa, joissa kerrottiin Eero Heinäluoman valitun puheenjohtajaksi. Muistan myös hämärästi uutiskuvat tuomiojasta tappion jälkeen. Ei siis mitään päätä järisyttävä kokemus.
No nyt on aika kummastella suomalaista ”demarilandiaa” vähän silleen puolipöllähtäneenä ja naivina täältä kansankodin hellästä huomasta.
Muutamia kummastelun kohteita.
Ensinnäkin hyvin nopeasti aktivoiduttuani huomasin, että edelliseen puoluekokoukseen liittyy jännitteitä, jotka minulle eivät ole täysin auenneet. Periaatteenhan pitäisi olla, että kisa käydään, joku voittaa ja sillä selvä. Ihmisiähän tässä tosin ollaan ja tällainen suhtautuminen on harvinaista. Tähän kai on totuttava, vaikka toivonkin seuraavan kerran tuloksen olevan niin selvän, ettei jälkipeliin jää sijaa. Tyhmintä mitä minä tiedän on tappelu omien kesken.
Toiseksi vaalien jälkeen useimmiten kuulemani kritiikki on SDP:n sisällöllisen ja uskottavan vaihtoehdon puute, mutta kuitenkin nyt puhutaan vain puheenjohtajasta ja mahdollisista kandidaateista. Puheenjohtajakisa ja puolueen johdon valinta lienee se puoluekokouksen kuninkuuslaji, joka kaikkia kiinnostaa.
Kolmanneksi olen lueskellut pitkin ja poikin tuskastelua, kun pj-kisaan ei ole lähtijöitä. Pahimmillaan ollaan sitä mieltä, että tämä johtuu nykyisen johdon kiellosta. Selväähän kai on, että jossain vaiheessa se alkaa, kunhan joku keksii kisaan ilmoittautua. Kaikillahan siihen on yhtäläinen oikeus. Yhtä vähän toisaalta ymmärrän ehdokkuuden panttaamista. Ekille pisteet siitä, että peli saatiin käyntiin.
Neljänneksi en pysty käsittämään kritiikkiä, jonka mukaan tässä puolueessa ei saisi puhua, mitä haluaa. Ja tätä kuulee yhtenään. Piru vie, jos kerran siitä saa valittaa, niin sanottaisiin saman tien se, mitä ei ole saanut mukamas sanoa. Jos joku argumentoi vastaan, niin ei se ole keskustelun kieltämistä, vaan juuri sitä itseään - keskustelua.
Ja sitten tämä jäsenäänestysvääntö, joka on saanut kyllä sekä vastustajat että kannattajat ampumaan turhankin kovilla. Jäsenvaalin leimaaminen iltäpäivälehtien vietäväksi on aivan yhtä mautonta kuin vastaavasti vastustajien nimittäminen vapaan demokratian vastustajiksi. Ei kai edustuksellisessa demokratiassa sinänsä mitään vikaa ole. Itse voin elää molempien kanssa sekä suoran pj-jäsenvaalin että todellisen puoluekokousedustajien piirikohtaisen jäsenvaalin kanssa. Kunhan jäsenet valitsevat! Jonkinlaisten salaseurojen ja sopuvaalien järjestelyt tuomitsen jyrkästi. Ne ovat ovat ongelman ydin, ei suinkaan edustajavaalit sinänsä.
Itse odotan puheenjohtakisasta uudistuskeskustelun valtavirtaistamista. Nyt tästä prosessista pitäisi kaikkien puhua suu vaahdossa ja samalla toki osallistua itse uudistustyöhön. Tästä lienee koko porukka samaa mieltä. Uudistua pitää, muuten ei kunnian kukko laula. Siitä tässä on minusta viime kädessä kyse, kuka pystyy tätä pumppua uudistamaan ja luomaan uskottavan vaihtoehdon. Se vaatii uskallusta kaikilta kandidaateilta sanoa aidosti, mitä ajattelee. Nyt ei voi olla hiljaa sen enempää kuin todeta, että kaikki pitää kyseenalaistaa. Kumpikaan toiminta kun ei ole keskustelua.
Nyt siis vaan kaikki kandidaatit julkisuuteen ja rähinä päälle.
Mika Häkkinen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Eiköhän henkilövalinnat - ja puolueissa varsinkin puheenjohtajan valinta - ole aina ollut se asia joka politiikassa valtaosaa väesä on eniten kiinnostanut. Ja minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä. Ihmiset ovat kiinnostuneita toisista ihmisistä, luonnollisesti.
Minusta siinä ei ole mitään vikaa, että keskustelua käydään henkilöiden kautta. Kyllähän siinä puhutaan silloin henkilöiden edustamasta politiikasta, toimintatavasta ja poliittisesta kulttuurista jne. Jos demokraattisten henkilövaalien kautta saadaan aktivoitua jäsenistöä niin sehän on hienoa.
Jos on arvostelua sitä kohtaan, että puolueella ei ole selkeää linjaa oppositiossa niin keihin se arvostelu silloin osuu: nykyiseen puoluejohtoon ja ennen kaikkea puheenjohtajaan tietysti. Olisi aika outoa jos silloin ei haettaisi uusia ehdokkaita puheenjohtajan tehtävään.
Siihen yhdyn, että ehdokkaiden olisi syytä ilmoittautua eikä pantata ehdokkuuttaan. Tällä hetkellä ehdokkaita on vain yksi eli Erkki Tuomioja. Mitä ihmettä esimerkiksi Eero Heinäluoma panttaa? Vaatiiko tosiaan maaliskuuhun asti aikaa valmistella riittävän komeaa herätyskokousta sitä ilmoitusta varten?
En ole varma ymmärsitkö Pete tekstiä väärin tai tämä ei aukea, mutta olen samaa mieltä siitä, että keskustelua käydään henkilöiden kautta. Kukapa muukaan sitten keskustelisi.
Toivoisin kuitenkin, että henkilöt kertovat ne linjansa. Muuten keskustelu on vain sellaista, kenellä on kokemusta ja mistä, kenellä on mikäkin tutkinto jne. Ei kovin sisällöllistä siis.
Tietenkin ihmiset ovat kiinnostuneita henkilövalinnosta ja se on minusta hyväksyttävää ja äärimmäisen inhimillista, mutta edelleen on pidettävä ne sisällöt mielessä.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että käydään aito puheenjohtajakilpailu. Muuten tämä jahkailu ei lopu koskaan. Jos joku haluaa puheenjohtajaksi, niin nyt on aika juuri edustamien linjojen ja toimintatapojen esille tuomiseen.
Mitä enemmän aitoa debattia sen parempi. Sanan säilä heilumaan vain. Ei tämä puolue keskusteluun kaadu, vaan pikemminkin aktivoituu.
Mika
Ehkä en ymmärtänyt tekstiäsi kaikelta osin. Kiinnitin huomiota tähän kirjoituksesi kohtaan:
"Toiseksi vaalien jälkeen useimmiten kuulemani kritiikki on SDP:n sisällöllisen ja uskottavan vaihtoehdon puute, mutta kuitenkin nyt puhutaan vain puheenjohtajasta ja mahdollisista kandidaateista."
ja tarkoitukseni oli sanoa, että jos noista asioista on ollut nykyistä puoluejohtajaa kohtaan kritisoitavaa niin aika luonteva seuraava askel on hakea hänelle vaihtoehtoa. Mutta joo, aivan asiaa turisit kyllä.
Ennen vaaleja tehty vaaliohjelma oli minun mielestäni hyvä ja puri oikeisiin asioihin ja olisi vienyt Suomea paljon parempaan suuntaan. Ehkä sosiaalitoimen asiat olisi pitäneet olla vielä paremmin siinä esillä.
Minusta meillä ei ole juurikaan ole mitään poliittista ohjelmavajetta, ehkä päivityksen tarvetta sen sijaan. Ei niitä puolueohjelmia nyt niin suurennuslasilla vanhainkodeissa ja työpaikolla lueta nykyisin, että niiden linjapäätöksillä saisimme ihmiset innostumaan SDP:stä.
Pikemminkin mielikuvavaje meidän politiikan sisällöstä olisi parempi termi. Se kaipaa lisää raikasta tuulta ja siinä minusta nyt tänä kevää suuri mahdollisuus tehdä valtava harppaus.
Puolueen valmistelut ovat nyt sitten jo sen verran pitkällä, että torstaina esim. järjestöpuolen asioista päästään tekemään esitys puoluehallituksessa puolueen jäsenistölle, jolloin keskustelu lähtee käyniin ja valmistelu kohti puoluekokousta etenee.
Minusta meillä on ollut varsin laaja uudistusprosessi sekä ohjelmatyö käynnissä koko viime kevään ja en oikein jaksa yhtyä tuohon porvaripuolen etenkin kokoomuksen virittämään kritiikkiin oppositiopolitiikan linja-asiasta peten kuvaamalla tavalla. Muutoinkin näyttää, että kokoomuksen lokakampanjaa jatketaan täydessä "uskossa" myös monien demareiden suulla. Se ei minusta ole järkevää, kun meidän pitäisi yhdessä tehdä töitä, jotta nostaisimme kannatusta ja saisimme tavoitteillemme kannatusta tulevissa kunnallisvaaleissa.
Jospa kaikki eivät tätä haluakkaan...?
En kyllä mielestäni esittänyt mitään omaa kuvausta vaan ainoastaan referoin Mikan tekstiä. Vaaliohjelma-asiaan en viitsi enää palata. Ohjelmatyö on tosiaan nyt hyvässä käynnissä. Itse olen jäsenenä Suomalaisen työn tulevaisuus-työryhmässä ja minusta siellä valmisteltu ohjelmaluonnos vaikuttaa varsin kohtuulliselta. Kohta sekin vissiin laitetaan kentän kommentoitavaksi.
Ismon käyttämä "mielikuvavaje" on hyvä termi. Suomen demareilla olisi erityisesti Englannin veljespuolueella paljon opittavaa siitä, miten omaa hallituksessa harjoitettua politiikkaa perustellaan ja ollaan siitä ylpeitä eikä lähdetä vaaleihin kuin katumusharjoituksiin.
Ei sinänsä kuulosta kovin uudistushenkiseltä jos se, että sanoo ääneen toivovansa joihinkin asioihin muutosta leimataan oman pesän likaamiseksi tai porvarien laariin pelaamiseksi. Ei oppositiossa olemisesta ole hyötyä, ellei siellä voida - ilman leimakirveitä - käydä railakastakin sanailua siitä mihin suuntaan puolueen toimintaa ja politiikkaa tulisi viedä.
Pete, tiedät ihan yhtä hyvin kuin minäkin, että muiden puolueiden toimijat eivät julksiuudessa heittele ja sitten irroittele leimatapparoita omista takinliepeistään yhtä ahkerasti kuin meillä näkyy taas olevan, ts. ei ollenkaan. Onko siis meillä sitten jokin erityinen viisaus siinä, miten paljon pitää kivittää toisia KANNATUKSEMME parantamiseksi JA LINJAMME SELKEYTTÄMISEKSI?
Minusta tämä on yksi keskeinen toiminnallinen epäkohta, joka muodostaa konkreettisen hankaluuden uuden mielikuvan luomiseen meidän politiikasta. ts. jos ainoa keino ja vanha tapa käydä keskustelua on tapparan heilautus sen sijaan, että argumentoitaisiin omilla tai uusilla esityksillä siitä, miten SDP tarjoaa parempaa politiikkaa, jolla kansalaisten arkea parannetaan (esim. lisäraha vanhustenhoitoon, aikuisopintojen kehittäminen työttömyysturvalla oleville, päivähoitomaksujärjestelmän kehittäminen työhönmenon parantamiseksi jne.)
Edelleenkin pidän kiinni siitä, että liian moni on omaksunut poliittisten vastustajien lanseeramat termit ja mielikuvat ikiomaan käyttöönsä ja niitä vain näköjään halutaan pitää elämssä "jostain kumman syystä".
Minusta poliittista itsetuntoa pitää olla sen verran, että vedetään omaa linjaa ja haastetaan sillä niin toisten kuin omat mielipiteet eikä juosta valmiilla ja muiden tekemällä ja muokkaamalla sekä kattamalla radalla. Esityksiä ja arkisia sekä järkeviä perusteita sen sijaan, että voivotellaan menneen maailman tuulia ja nykyhetkeä, viime vaaleja tai aikaisempia hallituskokemuksia.
Siitä hengestä saadaan syttymään meille kunnnon henki ja siitä tulee myös mielikuvat, kun vain jokainen ajattelee esittämiään politiikan parannuksia positiivisesta kulmasta. Ei voi olla liian vaikeaa olla optimisti?
Optimismia me ja koko politiikka juuri kaipaa. Kokoomus voitti pystyyn vaalit nimenomaan omalla positiivisella viestillä ja meidän suosiollisella avustuksella (vahvistimme omalla negatiivisella viestillä heidän sanomaansa).
Osuit Ismo naulan kantaan:
"..vedetään omaa linjaa ja haastetaan sillä niin toisten kuin omat mielipiteet eikä juosta valmiilla ja muiden tekemällä ja muokkaamalla sekä kattamalla radalla."
Tätä juuri peräänkuulutetaan: omia uusia esityksiä pelkän reagoinnin sijaan. Oppositiopolitiikka on luonnollisesti myös reagointia hallituksen ylivoimaisen valmistelukoneiston tuotoksiin, mutta kyllä kansalaiset odottavat meiltä enemmän. Ja siihen heillä on minusta täysi oikeus.
Luomalla vahva ja selvä positiivinen viesti, johon ihmisten on helppo uskoa ja joka johdonmukaisella tavalla edistää keskeisten arvojemme toteumista, saa SDP jatkossakin vankan tuen kannattajiltaan. Vaihtoehtoiset budjettilinjaukset olivat minusta hyvä alku.
Right, Arto ;-)
Tunteet näemmä kuohuvat, hyvä sekin on. Optimismia ja positiivisuutta ei vain saada esiin sillä, että väkeä käsketään ryhtymään optimistisiksi ja positiivisiksi. Nyt olisi tärkeää ainakin saada
a) kunnon puheenjohtakilpailu käyntiin. Siis kaikki ehdokkaat nopeasti mukaan kisaan - istuva puheenjohtaja mukaanlukien - ja kunnon kiertue pystyyn.
b) Kunnon keskustelu valmistelussa olevista ohjelmista. Mielelläni näkisin että niiden tekstiasusta tehtäisiin mahdollisimman populaari, esimerkkejä elävästä elämästä jne. Asiapuolella ei ole syytä kaihtaa ristiriitoja vaan tuoda mahdollisimman avoimesti pöytään erilaisia politiikavaihtoehtoja - niitähän on.
Kyllä se siitä ;-)
Nyt olisi aika saada asiakeskustelu ulos ja siksi sen hiomiseen, kuten petekin esittää, olisi syytä keskittyä. Siihen vielä tässä kuussa on tulossa puoluehallitukselta kaikki puoluekokouksen asiakirjat, joita puolueen kenttäväki sekä kansalaiset www.reilusuomi.com -palstalla pääsevät arvioimaan ja kehittämään. Minusta tämä homma kannattaa ottaa ensin ulos, ennen PJ, PS -kisaa. Parasta olisi, jos noiden asiakirjojen asioista ja erilaisista vaihtoehdoista käytäisiin keskustelua. Se tarkoittaisi sitä, että kaikkien olisi myös luettava ne ja suostua keskustelemaan niistä asioista. Tosin noissa asiakirjoissa kylläkin on maan ja taivaan väliltä kaikki asiat sekä tulevat kuntavaalien päätavoitteet.
Tätä naamakuvakeskustelua ehditään minusta aivan hyvin käydä vielä, sitten lumi on satanut maahan ja minusta meille riittää kuukauden max. kahden kuukauden puheenjohtajakierros. Senhän pitäisi saada kliimaksi sitten puoluekokouksessa. En usko, että viittä kuukautta ketään jaksaa kiinnossa kuka vetää meitä ensi vuonna ja ei mahda tulla yhtäkään uutta palstamillimetriä ensihaastatteluiden jälkeen, samaa toimittajaspekulaatiota, kuin viime syksy ja tämä alkukuu on ollut. Elikkäs tarkoitan, että on olemassa vaara, että kliimaksipiste pj-asioille on vappuna ja sitten vain odotellaan lopullista tulosta. Mikäs olisi toinen vaihtoehto, jossa jännite kestäisi tammikuulta kesäkuulle?
Täällähän keskustellaan! Hienoa.
Ismo sanoi, että uudistumisprosessi on ollut käynnissä jo syksystä lähtien. Mielestäni uudistumisprosessi on ollut itse asiassa käynnissä jo Kalliomäen raportin teosta lähtien. Analyysissahan tunnistettiin ongelmat, ja se toimi eräänlaisena ukkosenjohdattimena, jonka avulla tunnekuohut kanavoitiin edes jossain määrin rakentavasti. Ongelmien tunnistamisesta siirryttiin niiden tunnustamiseen. Tätä voi toki kutsua oman pesän likaamiseksi, mutta parhaimmillaan se on uudistumisprosessin keskeinen vaihe, jota ilman ei tule sitä seuraavaa. Nyt olemme mielestäni siirtymässä ongelmien tunnustamisesta ratkaisujen etsintään.
En ole ihan täysin samaa mieltä Ismon väittämästä selvästä poliittisesta ohjelmasta. Pystyn itse näkemään vaalikamppailun yrityksen muuttaa linjaa siten, että nyt on lamasta selvitty ja jälleen on aika satsata hyvinvointirakenteisiin. Pystyn näkemään tämän punaisen langan myös oppositiopolitiikassa. Ongelmana on kuitenkin, ettei linja välity positiivisena vaihtoehtona hallituksen politiikalle, jota Arto peräänkuulutti. Niin kauan kuin edes omat eivät linjaa näe, niin eivät myöskään äänestäjät. Niinpä oppositiopolitiikkamme näyttäytyy eräänlaisena reagointipolitiikkana.
Ismon perustelut pj-kamppailun tarpeettomasta pitkittämisestä ovat hyviä. On totta, ettei ehdokastaistossa noste riitä 5 kuukaudeksi. Jos tai sanon nyt kun nämä ohjelmapaperit saadaan jäsenistölle ja eri foorumeilla keskustelun alle, niin olen valmis odottamaan pj-kandidaattejen ulostuloa hetken pienen. Se kuitenkin edellyttää juuri tällaista avointa sisältökeskustelua, jonka tuloksia käytetään aidosta ohjelmien jatkotyöstössä.
Toivon joka tapauksessa, että puheenjohtajatkin tulevat aikanaan sisältöasoilla. Minusta Koopran Ville ehdotti jossain keskustelussa osuvasti, että ehdokkaiden kannattaisi laatia tiukka paperi poliittisista ja puolueen uudistumiseen liittyvistä linjoista. Samalla saadaan aikaan uudistumisen ja keskustelun valtavirtaistuminen, mikä on minusta ainoa mahdollinen täyte Ismon lanseeraamaan "mielikuvavajeeseen".
En minä tämän puolueen suhteen heittäisi kirvestä kaivoon :) Tässä mennään oikeaan suuntaan. Asiat eivät tapahdu kovin nopeasti ja tässä pitää olla malttia. Täältä kuitenkin tullaan!
Mika
Lähetä kommentti