Uutta vuotta Viron malliin

Allekirjoittaneella on pitkään jatkunut positiivinen vierailusuhde eteläiseen naapurimme Viroon, sekä Tallinnan että Tarton seudulle. Olenkin vuosien mittaan seurannut läheltä maan taloudellista vaurastumista, lännettymistä, politiikkaa yleisemmin ja sosiaalisten olojen kehitystä.

Viron itsenäistymisliikkeessä oli 1990-luvun vaihteessa vahvasti humanistinen, vaikka tietenkin isänmaallinen henki. Useat Viron ensi vaiheen näkyvistä poliitikoista, mm. Mart Laar, olivat käyneet myös pitämässä luentoja Helsingin yliopistossa Viron historiasta tai vastaavista aiheista. Uusi kansallinen identiteetti luotiin nopeasti tietenkin virolaisen kantaväestön ehdoilla. Sitä ei varsinaisesti neuvostomiehityksen vuosina oltu päästy unohtamaan, kiitos mm. laululiikkeen ja Suomi-yhteyksien.

Lännettymistä seurasi mm. EU- ja Nato-jäsenyys sekä viimeisimmäksi 21.12. liittyminen Schengen-sopimukseen. Erityisesti Nato-jäsenyys liitetään kansallisen itsetunnon, so. venäläisvastaisuuden, pönkittämiseen.

Virossa ei keskustella juurikaan siitä, että Nato on nykyisin sotilaallinen hallinto-organisaatio, jonka joukot lähtevät liikkeelle kansallisilla päätöksillä. Virolle siis olisi tosipaikan tullen luvassa poliittista painostusta, vahvaa ilmatukea ja myös tukea ilmatorjuntaan sekä laivaston operaatioita. Maajoukkoja Virolla on oman aluuensa puolustamiseen liian vähän ja ne ovat liian kevyesti varustettuja: esimerkiksi Tallinnan puolustamiseksi on varattu "peräti" 200 miestä.

Kulunut vuosi oli Virossa melkoisen traumaattinen erityisesti Pronssisoturi-patsaaseen liittyneiden levottomuuksien vuoksi. Mielestäni jokaisella itsenäisellä hallinnolla on vähintään oikeus siirtää Mannerheim-patsaansa juuri sinne, minne ne halutaan siirtää. Venäjän ja viron venäläisten närkästys oli sekin tietysti ymmärrettävää. Levottomuuksien tosin uskon itse olleen osittain Venäjältä järjestettyjä - samoin nettisabotaasien. Venäjän tiedotusvälineet antoivat tapahtumista myös erittäin yksipuolisen ja tarkoitushakuisen kuvan.

Uuden vuoden asuntomme sijaitsi Sakala-kadulla - aivan vieressä oli vieläkin ilmeisesti epäselväksi jäänyt nuoren venäläisen kuoleman tapahtumapaikka. En ole nähnyt vastaavaa kansallisten ja kulttuuristen välien nopeaa uudelleen kiristymistä kuin mitä Virossa on viimeisen vuoden aikana tapahtunut. Vaikkapa kaupoissa käydessään venäläiset pitävät yhä enemmän kiinni venäjän kielestä, kansallismielisimmät virolaiset vastaavat viroksi.

Esimerkiksi uudenvuodenjuhlissamme - joiden n. 40 osallistujasta lähes tarkalleen puolet oli virolaisia, toinen puoli venäläisiä - ei syntynyt käytännössä lainkaan keskinäistä kanssakäymistä. Virolaiset valtasivat itselleen keittiön, venäläiset olohuoneen ja sitten me pari suomalaista olimme keskellä ikään kuin välittäjän roolissa.

Putinin uudenvuoden puheen aikana (tuntia ennen omaa vuodenvaihdettamme) kävi selväksi, että politiikalla on sijansa. Viron venäläiset juhlivat ennemmin omaa kuin virolaista uuttavuotta. Virolaiset puolestaan laittoivat puheen ja kansallislaulun ajaksi keittiön oven kiinni. Toomas Henrik Ilveksen puheen aikana venäläiset puolestaan hälisivät kiinnostumattomina. Tilanteen rauhoittamiseksi oli sitten pakko vetäistä Suomen kansallishymni tasan klo 00.00 (johon tietysti virolaisten oli helppo yhtyä).

Että sellaisia kokemuksia tällä kertaa. Kiistat kärjistyvät ja arkipäiväistyvät, kun niihin ei puututa - ja kun taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen erojen annetaan tarkoituksellisestikin kärjistyä. Virolaisilta menee oma aikansa sen ymmärtämiseksi, että jo keskipitkällä aikavälillä maan taloudellinen(kin) suotuisa kehitys edellyttää venäläisten tiiviimpää yhteiskunnallista integraatiota. Venäläisväestö on osa kansakuntaa jo pelkästään siksi, että suurin osa heistä on synyisin virolaisia ja Viro on heidän synnyinmaansa. Kansallistunteen vahvistuminen Venäjällä ja Viron epäonnistunut integraatiopolitiikka tekevät tilanteesta päivä päivältä vaikeammin ratkaistavan.

Viro valmistautuu viettämään oman itsenäisyytensä 90-vuotisjuhlaa aivan piakkoin ja lehdissä näki suhteellisen paljon juttuja Suomen 90-vuotisesta itsenäisyydestä. Kaksi naapurivaltiota, kaksi varsin erilaista kohtaloa. Eräässäkin lehdessä pääteemaksi oli nostettu suomalaisten kyky puhaltaa yhteen hiileen silloin kun ajat ovat ankeat.

Vesa Mauriala
NUS ry:n hallituksen jäsen