Ruotsin "Uusmoderaateilla" oli äskettäin puoluekokous, jossa puolue esittäytyi "aikamme työväenpuolueena" ja nosti työelämän poliittiseksi prioriteetikseen. Samalla julistettiin "hyvinvoinnin tulevan ensin".
Puolue pyrkii siis järjestelmällisesti viestimään puolueen uudistumisesta. Sosialidemokraattien perinteisiä käsitteitä omitaan ja niille pyritään luomaan uusia sisältöjä. Samaa on harrastanut Suomessa kokoomus, joka on pyrkinyt profiloitumaan uudella tavalla ja järjestelmällisesti vähättelemään demareiden saavutuksia.
Ideologinen ja poliittinen taistelu käydään sanoista ja niiden merkityksistä. Se, joka pystyy käsitteet määrittelemään oman näkemyksensä mukaiseksi, on poliittisessa väittelyssä vahvoilla. Pelikenttänä on media, jonka kautta välittyvän kuvan perusteella ihmiset luovat käsityksensä puolueista tai tehdystä politiikasta. Vanha toteamus, että politiikka on myös sitä miltä se näyttää, pitää paikkansa. Asioita väännellään jos jonkinnäköiseen muotoon mediassa ja tätä osataan vastapuolella käyttää hyväksi.
Kevään vaalianalyysissa selvisi, ettei SDP ollut pystynyt näkemään kilpailijoidensa pitkän aikavälin imagollista muuntumista tai järjestelmällisesti toteutettua SDP:n mustamaalaamista. SDP:n julkisuuskuvassa todettiin myös olevan parantamisen varaa.
Jos johtopäätös on, ettei politiikan tekeminen riitä, vaan sen pitää myös välittyä oikealla tavalla julkisuuteen, kysymys kuuluu: onko SDP:ssä viestintään panostettu riittävästi?
Pieni käytössä olevien resurssien vertailu on tässä kohtaa paikallaan. Ruotsin demareilla on puoluetoimistolla ja eduskuntaryhmässä viestintätöissä yhteensä parikymmentä ihmistä. Meillä on vastaavasti kaksi - yksi puoluetoimistossa ja toinen ryhmätoimistossa. Resursseja Ruotsissa on siis kymmenkertainen määrä käytössä. Pysäyttävää, eikö?
Eron ollessa näin suuri eivät mittasuhteet tasoitu edes suhteuttamalla resurssit puolueiden kokoon. Ruotsin SDP näyttää siis panostuksen perusteella pitävän viestinnän roolia erittäin suurena. Herää kysymys, miksi meillä viestinnän rooli on niin vähäinen?
Meillä kuulee aika usein demaripiireissä valitettavan, että porvarillinen media kohtelee meitä kaltoin. Kommentissa on sisäänrakennettuna huolestuttava piirre. Asialle ei kannata tehdä mitään, koska porvarit jyrää kuitenkin. Tällä asenteella heitetään pyyhe kehään ja jätetään mediassa SDP:stä muodostuva kuva ikään kuin vapaiden markkinoiden armoille. Lisäksi viestintä koetaan jotenkin politiikkaan kuulumattomaksi peliksi, joka ei sovi SDP:n toimintakulttuuriin.
Tällaisesta asenteellisuudesta olisi päästävä eroon. Ensinnäkin viestin muotoon, sisältöön ja johdonmukaisuuteen voidaan vaikuttaa. Poliittisen viestinnän tehtävänä on huolehtia puolueen julkisuuskuvasta, analysoida ja tuottaa tietoa poliittisen päätöksenteon tueksi ja välittää viestiä äänestäjille. Tarkoituksena on myös pystyä ennakoimaan ja vastaamaan viestinnällisesti poliittisten vastustajien hyökkäyksiin.
Toiseksi on ymmärrettävä, että viestintä toimii nimenomaan politiikan tekemisen ja poliitikkojen tukena. Tarkoituksena ei ole, että kaikenkarvaiset spinnaajat ja antennipäät ryhtyisivät tekemään politiikkaa. SDP:n poliittisen viestinnän lähtökohtana pitää olla valitun politiikan sisältö, jonka poliitikot määrittävät. Muuten häntä heiluttaa koiraa eikä päinvastoin.
Nykyisillä resursseilla on poliittisen viestinnän laaja-alainen ja organisoitu taustatyö tai koordinointi kuitenkin melko mahdoton tehtävä. Tietoa, taitoa ja resurssejakin kyllä löytyy, mutta se on hajallaan ilman organisaatiomuotoa.
Jos kerran poliittisen viestinnän merkitys politiikan tekemisen osana ja julkisuuskuvan muodostumisessa ymmärretään, niin onhan se kumma, jollei yksi Suomen suurimmista puolueista pysty löytämään resursseja viestintätyöhön. Esitänkin, että puolueen uudistumistyössä vakavasti harkittaisiin viestintäosaston perustamista, joka keräisi käytössä olevat resurssit yhteen ja organisoisi viestintätyön tehokkaampaan muotoon.
Mika Häkkinen
NUS ry:n hallituksen jäsen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Olen kiinnostuksella seurannut sivusta Nuorsosialidemokraattien (mistä sana "sosiaali" yhdellä a:lla?) keskustelua SDP:n uudistamisesta mutta riippumattomana politiikan seuraajana minua häiritsee kokoomuksen leimaaminen lähinnä vain imagopuolueeksi: hymy ja ulkomuoto ovat tottakai tärkeitä seikkoja mutta ne eivät yksin riitä jos sisältö ei vetoa ihmisiin. Vaikuttaa siltä että Mika Häkkinen aliarvioi suomalaiset äänestäjät ja ne syyt mihin ihmiset pohjaavat äänestyspäätöksensä. Mitä taas mustamaalaamiseen tulee niin SDP:llä ei tässä välttämättä ole ainakaan liikaa pelimerkkejä pelattavissa kun katsoo viime vaalien kampanjointia. Median luonnehtiminen porvarilliseksi ei välttämättä ole myöskään niin yksioikoista kun seuraa vaikka Helsingin Sanomien ja sen viikkoliite NYT:n kirjoittelua, tai Aamulehden.
Merkittävä kysymys mikä SDP:n uudistustyön keskiössä liikkuu on varmaankin seuraava: liikkuako pelkistetyllä poliittisella kartalla vasemmalle vai oikealle? Liikkumalla vasemmalle voitetaan pettyneet duunarit ja työttömät takaisin mutta samalla karkotetaan toimihenkilöt ja keskiluokka demareista keskustaan ja kokoomukseen. Liikkumalla oikealle voitetaan jokunen toimihenkilö lisää puolueelle mutta samalla menetetään ne duunarit ja työttömät perussuomalaisiin, vasemmistoliittoon ja vihreisiin tai vaaliuurnilta kokonaan samalla kun puuroutetaan kolme suurinta puoluetta yhdeksi harmaaksi massaksi minkä erottavat käytännössä vain nimet, puoluetunnukset ja kysymykset rahamäärien suuruudesta eri kohteissa.
SDP:n linja on nykyisellään aivan kohdallaan, ei tarvitse eikä pidä liikkua vasemmalle tai oikealle vaan itse viestiä on terävöitettävä ja sen on vastattava käytäntöä samalla kun hallitus haastetaan nykyisellä sosiaalidemokraattisella vaihtoehdolla. Eero Heinäluoma on pätevä ja asiansa osaava puheenjohtaja, hänelle on annettava vain lisää aikaa kuten myös Tarja Filatoville.
Sekä kirjoitus että kommentti olivat erittäin hyviä ja minusta ennemminkin toisiaan täydentäviä kuin vastakkaisia.
Castrenin ensimmäinen kappale tiivisti minusta oleellisen: jos ihmiset eivät katso SDP:n ajamia asioita omakseen eivät he SDP:tä äänestä vaikka asioista kuinka taitavasti viestittäisiin.
Sen sijaan hänen toinen ja kolmas kappale jossakin määrin vesittivät tuota sanomaan. Tämän ajan ongelmia ja äänestäjiä on liian yksioikoista alkaa asettamaan perinteiselle oikeisto-vasemisto -akselille. SDP:n linjaksi minä ymmärtäisin aiemmilla kausilla harjoitetun hallituspolitiikan (sitä että oppositiossa vastustetaan vähän kaikkia hallituksen esityksiä en osaa linjana pitää). Yksi viestinnällinenkin ongelma minusta onkin tietynlainen "kärsimysmentaliteetti" - se, että hallituspolitiikastamme puhutaan vähän anteeksipyydellen: "olemme joutuneet tekemään vaikeita päätöksiä mutta jos saamme mandaatin, niin parannamme tapamme". Samaan kärsimysmentaliteettiin liittyy myös median leimaaminen suoraan "porvarilliseksi".
Jos asia lohduttaa, niin ongelma on demareilla yleinen muuallakin kuin Suomessa. "Lipposlaisen-Perssonilaisen" jälkimodernin ajan sosialidemokrattisen politiikan on retoriikkaan osannut pukea onnistuneesti vasta Iso-Britannian veljespuolue.
Hyvä kirjoitus Mikalta! Tosin sitä vaivaa hiukkasen meidän tiedotusalan ihmisten perisynti: uskomme tiedottamisen olevan tärkeämpää kuin se oikeasti taitaa olla.
Kun kyse on tiedotusvälineisiin suuntautuvasta tiedottamisesta, tiedotus ei hyvin hoidettuna anna kovinkaan paljon ”plussaa” tiedotettavasta kohteesta. Sen sijaan tökeröllä ja ammattitaidottomalla tiedotuksella on helppo pilata moni asia. Tämä pitää paikkansa ennen kaikkea silloin, kun marssijärjestys on oikea: valitut poliittiset linjaukset ohjaavat viestintää eikä toisinpäin.
Toki muutamalle lisätiedottajalle löytyy helposti töitä: puolueen sisäinen viestintä on valitettavan retuperällä, sähköinen maailma ei ole vieläkään kunnolla hallussa, kovaa kampanjatiedottamisen ammattilaista saanee odottaa pitkään ( taitavat olla myös liian kalliita) ym. ym.
Perusasia on kuitenkin se, että ”tuotteen” pitää olla kunnossa. Vanha markkinointiväen sanonta ns. perheversiona kuuluu: ”kakasta on vaikea tehdä konvehtia”. Tässä on vinha perä.
Politiikassa tämä merkitsee, että linjaukset ja lupaukset ovat uskottavia. Eräs tärkeimpiä syitä viime vaalien tulokseen oli joka vaalien alla tapahtuva puolueen ”punastuminen”. Kahdentoista hallitusvuoden jälkeen punastuminen ei ollut enää uskottavaa osalle äänestäjäkunnallamme. Osa äänesti muita puolueita, osa jätti vaalit kokonaan väliin. En usko, että asiaan olisi voitu vaikuttaa paremmalla viestinnällä. Paremmilla vaalilupauksilla varmasti (ja tällä en tarkoita, että olisi pitänyt luvata vielä enemmän!).
MiMy
Lähetä kommentti