Taas on päästy kyyneleet silmissä juhlimaan Tero Pitkämäen keihäskultaa. Maamme-laulun kajahtaessa - tosin tarkkakorvaisimmat kuulivat, että nauhalta tuli Viron kansallishymni eikä Suomen - moni suomalainen varmaankin teki mielessään hiljaisen asennon.
Olen itsekin mielessäni pohtinut kuuluako niihin, jotka hiljentyvät keihäskarnevaaleille vai niihin, joiden mielestä (Mauno Koivistoa mukaillen) pitäisi kansallishymnien esittäminen unohtaa vääränlaisen kansallistunteen rakentamisen välikappaleina.
Kuinka ollakkaan kisojen päättymisen jälkeen puhuttiin paitsi mitalisaldosta niin myös siitä, kuinka me eurooppalaiset olemme laiskistuneet, emmekä pärjää kestävyyslajeissa, samoin kuin siitä, mitä petraamisen varaa suomalaisurheilun rahoituksessa olisi. On mahtava tämä kansallinen, puolue- ja mediarajat ylittävä urheilublokki!
Pääsin seuraamaan läheltä aikanaan arpajaislain uudistamista. Veikkauksen tuotonjaosta urheilun, taiteen, tieteen ja nuorisotyön kesken on säädetty suhteellisen tarkasti. Kansallisessa rahainjaossa siis urheilu kilpailee aina myös taiteen, tieteen ja nuorisotoiminnan kanssa. Tosin nykyisen arpajaislain säätämisen jälkeen valtion budjetin kautta myönnetyt avustussummat näihin tarkoituksiin ovat nousseet merkittävästi.
Urheilussa valintaa tehdään huippujen jalostamisen ja urheilun "siveellisemmän" tarkoituksen välillä. Suomessa on kehitetty mielestäni erinomainen ja demokraattinen "kaikki pelaa" -käytäntö. Emme monien muiden maiden tapaan keskity huippujen treenaamiseen, vaan urheilun tulisi antaa elämyksiä kaikille joukkueen jäsenille, myös pahnanpohjimmaisille. Tämä sopii sivistysajatteluumme, vaikkei se ehkä yhtä lailla huippuja tuota, kuin joku lahjakkaiden pelimiesten tuotantomalli.
Eli pois itku ja murhe, ettei mitaleita tullut enempää. Sitten kun joudumme viettämään suurkisoja ilman ainuttakaan suomalaista pistesankaria, voisimme alkaa kannattaa sitä, että me eurooppalaiset esiintyisimme yhden ja saman tähtilipun alla.
Silloin saisimme mitaleja roppakaupalla - ainakin kenttälajeissa ;=)
Vesa Mauriala
kirjoittaja on NUS ry:n hallituksen jäsen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Pitikö siis itkeä keihäskultaa vai sitä, ettei mitaleita tullut enempää? :P
Eniten kyllä itketti/nauratti jonkun totisen urheilusedän epäilemättä voitonhuumassa harkittu tokaisu, jonka mukaan meillä menee liian hyvin ja nuoriso pääsee liian helpolla, siksi ei menestystä heru entiseen malliin. Nimi ei jäänyt mieleen, mutta horisevat jalkaväenkenraalit käväisivät kyllä takaraivossa.
HraH
PS. Olisiko tässä aihetta omaan keskusteluun: Jan Hurrin kolumni Taloussanomissa
Lähetä kommentti