Erityistehtävä Tukholmassa

NUS ry:n kantavana toiminta-ajatuksena on ollut, että kuka tahansa mistä tahansa voi olla toiminnassa mukana. Fyysinen olinpaikka ei ole este yhdistyksen jäsenyydelle, koska hyödynnämme toiminnassamme sähköisiä viestintävälineitä ja mediota mahdollisimman paljon.

Olen pitänyt itse tätä puolta erityisen tärkeänä seikkana, kun olemme toimintamuotoja miettineet. Kaiken tiedon täytyy olla helposti liikuteltavassa muodossa ja esillä, jotta pysyy kartalla, vaikkei fyysisesti kokouksiin tai tapahtumiin pääsisikään. Minulla oli oma lehmä ojassa, sillä tiesin jo perustamiskokouksessa lähteväni ulkomaille enkä halunnut yhteyden SDP:hen katkeavan, kuten paikallisyhdistyksessä olisi tapahtunut. Periaatteena täytyy siten olla, että tietoa jaetaan mahdollisimman tehokkaasti ja laajasti ja kaikille luodaan mahdollisuus vaikuttaa.

Muutin pari viikkoa sitten Tukholmaan, joka on asemapaikkani seuraavat kolme vuotta. Minulle onkin annettu erityistehtävä toimia yhtäältä varoittimena tiedonkulun katkoksista ja toisaalta tarkkailijana Ruotsissa. Erityisesti Ruotsin sosialidemokraattien toiminnan uudistuminen kiinnostuu. Olen siis yhdistyksen "tiedustelutehtävissä" ulkomailla; onhan tämäkin varmasti jotain uutta SDP:n yhdistystoiminnassa.

Selvää on, että koska en ole enää Suomessa enkä muutenkaan samalla tavalla poliittisen toiminnan lähellä kuin avustajana ollessani, edellä kuvattu yhdistyksen toimintaidea joutuu koetukselle. Olen edelleen yhdistyksen hallituksen jäsen, mikä tekee sen toiminnasta haasteellista, koska yhden jäsenen fyysinen osallistuminen ei ole mitenkään mahdollista. Mutta juuri tämän takiahan NUS perustettiin: kokeilemaan ja tekemään uutta. Olemme eräänlainen uudistuslaboratorio, jossa uusia toimintamuotoja testataan.

Mitä tarkkailutehtävääni tulee, kerron tässä blogissa havainnoistani. Nyt parin viikon jälkeen ei mitään kovin syvällistä näkemystä Ruotsin sosialidemokraattien tilanteesta ole ehtinyt muodostua, mutta vähitellen, kun pääsen seuraamaan paremmin tiedotusvälineitä, tapaamaan ihmisiä ja siten integroitumaan yhteiskuntaa, joitakin kertomisen arvoisia asioita noussee esille.

Sen verran voin kuitenkin sanoa, että demarien tilanne täällä poikkeaa selvästi Suomesta. SAP:n kannatus hipoo 40 prosenttia, vaikkakin viimeisin gallup kertookin porvaripuolueiden hieman kirineen eroa kiinni. Eniten keskustelua gallupeihin liittyen aiheuttaa kuitenkin ulkomaalaisvastaisen Ruotsidemokraattien kohoaminen aivan parlamenttiin pääsyn rajoille. Ruotsissa kun puolueen pitää ylittää neljän prosentin kynnys, ennen kuin portit Riksdageniin aukeavat. Puolue on ollut niin paljon julkisuudessa esillä, että siitä on muodostunut uskottava vaihtoehto ja ihmiset uskaltavat jo sanoa tukevansa sitä. Sama on tapahtumassa Perussuomalaisten kanssa. Ja tämä on suuri vaara demareille kunnallisvaaleissa erityisesti lähiöissä.

Täällä näyttää myös porvarihallituksen ja opposition kannat olevan selkeämmin vastakkain. Keskustelua herättää nyt esimerkiksi porvarihallituksen pyrkimykset romuttaa säännellyt asuntomarkkinat, mitä oppositio ei hyväksy, vaan näkee asuntojen myynnin olevan edullista vain pienelle vähemmistölle. Toinen aihe on koululaitos. Porvarihallitus on avaamassa ovat yksityiskouluille ja oppositio vastustaa. No tämä on vielä hyvin pintapuolista ja perustuu hyvin hataraan mediaseurantaan, mutta mielikuva kahtiajaosta on selkeä.

Kävin SSU:n eli Ruotsin demarinuorten liittokokouksessa reilu viikko sitten. Siellä puhuneet Mona Sahlin ja LO:n puheenjohtaja Wanja Lundby-Wedin olivat minusta oikein hyviä. Tykitystä tuli oikein kunnolla, puheet olivat suoraviivaisia ja tietyllä tavalla tunteisiin vetoava. Puhuttiin sosialidemokraattisesta visiosta, kansainvälisyydestä ja ympäristöpolitiikan keskeisyydestä. Kiinnitin huomioita erityisesti linjauksiin ay-liikkeen ja puolueen suhteesta. Linja oli selvä. Tavoitteena on mahdollisimman vahva työväenliike niin poliittisena kuin ammattiyhdistysvaikuttajana. Ja tämän tavoitteen saavuttaminen vaatii yhteistyötä. Tuntui melko vieraalta ajatellen Suomen tilannetta, jossa väenvängällä yritetään palkansaajapuoluetta etäännyttää palkansaajien etujärjestöistä.

Verrattuna Suomeen SAP:n linja vaikuttaa siis selkeämmältä. Puheissa tuli tosin ilmi, että heidän vaalitappiostaan on kulunut jo vuosi, ja paljon tapahtunut sinä aikana. Siitä huolimatta on minusta rehellisyyden nimissä todettava SDP:n olleen Suomessa melko hiljainen. Poliittista julkista keskustelua ajatellessani mieleeni nousee lähinnä Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Tuntuu, että kaveri on joka lehdessä, jotka käteeni ovat osuneet.

Väitteeni SDP:n hiljaisuudesta perustuu rajallisiin medialähteisiin, mutta sellainen mielikuva minulle on muodostunut. Onko asia näin? mitä sanotte te, jotka siellä lahden toisella puolen asustatte? Kommentoikaa.

Mika Häkkinen
NUS ry:n hallituksen jäsen