Seiska

Olipa virkistävä kokemus, tiettyyn pisteeseen saakka. Reilu viikko Siamin lahden Tao-saarella antoi kovin erilaisen perspektiivin Bangkokin hälyisen hyörinän jälkeen. Miljoonakaupunki Bangkokissa jatkuva meno ja sen mukainen meteli on luonnollista. Edes sisätiloissa ei voi lepuuttaa korviaan ja keskittyä johonkin, sillä ostoskeskuksissa ja ravintoloissa on kahta kovempi kilpailu huomiostasi. Sinua houkutellaan musiikilla ja muilla äänekkäillä soidinmenoilla joka puolelta niin, että kaikki puuroutuu yhdeksi massaksi.

Kilpikonnasaarella (sitä tao näet tarkoittaa) on kuitenkin vielä mahdollisuus kokea lähes alkuperäinen luonto ja ennen kaikkea rauhallinen ilmapiiri. Saaren itäpuolelle johtaa vain sateen piiskaama tie, jota minä en uskaltautuisi ajamaan, vaikka liikenne muutettaisiin meikäläisittäin oikeakätiseksi. Ja sen jälkeen ei oikeastaan olekaan mitään. Paitsi pienehköjä bungalow-ryteikköjä, joihin pääosin eksyy sukeltamisesta pitäviä turisteja. Snorklaamalla näkee paljon, mutta valtaosa tuli harrastamaan laitesukellusta joko konkareina tai muutaman päivän kurssille osallistuvana. (Sellaiselle minäkin ilmoittauduin, vaan haaveeksi jäi, koska ei ollut lääkärin todistusta siitä, ettei vähäinen verenpaineeni haittaisi moista huvia.)

Rauhaa korosti se, ettei kännykkäyhteys toiminut tuossa osassa saarta. Niinpä minäkin kokeilin reilun viikon ulkomaailmasta eristettyä elämää! Tämä oli siis se virkistävä kokemus. Paitsi että fuskasin vähän ja livahdin pari kertaa läntiselle turistipyydykselle, jossa kännykkäkin toimi. Eihän sitä sentään ekstremeäkään jaksa liian kauaa kerrallaan :)

Paikalliset yrittäjät yrittävät parhaansa mukaan suojella herkkiä sukellusvesiä upeine koralliriuttoineen. Siksi harmittikin kaiken maailman turistit, jotka surutta seisoivat koralleilla, jotta kaveri saa paremman kuvan kotona näyteltäväksi. Kyllä siinä suomalainen jotenkin tunsi nokkapystyistä ylemmyyttä, kun oli sentään lukenut ja ymmärtänyt ohjeet, joissa kehotettiin jättämään korallit rauhaan ja muidenkin katseltaviksi.

Eikä vain veden alla, vaan myös maalla jatkui saminen ärsyttävä piittaamattomuus. Bungalowiimme pääsi oikaisemaan, kun vain jaksoi puuskuttaa ylös jyrkkää rinnettä (suosittelen teholiikuntana muutaman kerran päivässä). Joku pölvästi oli nähnyt tarpeelliseksi jättää aikakauslehden kiven päälle kyseisen oikopolun varteen, liekö pitänyt lukuhetkiä siinä levähtäessään. Myönnän ohittaneeni tuon sateenpieksämän lehden ensimmäisenä päivänä ylenkatseella, mutta toisena päivänä jokin siinä pisti silmääni. Roska päivässä -liike sai taas uutta puhtia, kun siirsin mediatuotteen sille parempaan paikkaan roskakorissa. Jotta terveiset Seiska-lehden toimitukselle; työnne jäljet näkyvät kaukoidässä saakka.

Reijo Paananen, NUS ry:n hallituksen jäsen